Mainos

Vattenfallin väkeä marssi ulos

Vattenfallin henkilöstö vaatii yhtiön johtoa perumaan suunnitelmat lakkauttaa tai supistaa toimintaa useille eri paikkakunnilla.

Valtaosa Vattenfallin työntekijöistä on marssinut puolilta päiviltä ulos työpaikoiltaan. Mielenilmauksen syynä oli yhtiön ilmoitus lakkauttaa tai supistaa toimintaansa useilla paikkakunnilla.

Mielenilmaukseen osallistui noin 250 työntekijää, kertoo toimihenkilöiden luottamusmies Ahti Ylimartimo.

Ylimartimon mukaan Vattenfall on kertonut keskittävänsä asiakaspalvelun Helsinkiin ja Tampereelle. Samalla toiminta lopetettaisiin tai sitä supistettaisiin Oulaisissa, Hämeenlinnassa, Jyväskylän maalaiskunnassa, Lapualla ja Heinolassa.

Henkilöstö vaatii yhtiön johtoa perumaan nämä suunnitelmat. Yt-neuvottelujen on määrä alkaa marraskuun alkupuolella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.