Mainos

Väyrynen haki Viron e-kansalaistunnusta

Europarlamentaarikko ja keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen hakee sähköistä oleskelulupaa Viroon. E-asukas-luvalla pääsee asioimaan Virossa sähköisesti.

E-kansalaistunnuksen on voinut saada Virossa viime joulukuusta lähtien. Väyrynen kertoo Suomenmaa-lehden blogissa, että perusteena e-kansalaisuudelle oli yritystoiminta Virossa. Väyrynen osti hotellin Pärnusta syksyllä.

– Kun nyt toimin yrittäjänä Virossa, olen hakeutunut sen e-kansalaiseksi. Tämä helpottaa käytännön asioiden hoitoa, Väyrynen kertoo.

Samalla keskustan europarlamentaarikko ehdottaa Viron nimen muuttamista Eestiksi suomen kielessä. Kielitoimiston mukaan sekä Viro että Eesti ovat molemmat oikein. Väyrysen mukaan naapurimaan suomenkielinen nimi on vaivannut häntä pitkään, koska Viro on vain yksi maassa sijaitseva maakunta.

Suomen Tallinnan suurlähetystön sivujen mukaan digitaalinen henkilökortti eli digi-ID on Viron tasavallan myöntämä henkilöllisyystodistus, joka on tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan sähköisessä ympäristössä. 

E-asukkuudesta hyötyvät ne, joilla on yhteyksiä Viroon mutta eivät asu maassa eivätkä ole siksi oikeutettuja oleskelulupaan. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Tallinna24.ee-sivusto. 

Otsikkoa korjattu klo 11.52, kyse e-kansalaistunnuksesta, ei e-kansalaisuudesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.