Mainos

Väyrynen: Lipposen EU-linja heikentää Suomen itsenäisyyttä

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) tuomitsee jyrkästi pääministeri Paavo Lipposen (sd.) puheet EU:n kehittämisestä yhteisölliseen suuntaan.

Väyrynen kirjoittaa kolumnissaan, että Lipposen edustama linja, joka ajaa vahvaa komissiota ja vastustaa hallitustenvälistä kehitystä, heikentää Suomen itsenäisyyttä. Väyrysen mielestä se antaisi lisää valtaa liittovaltion suurimmille osavaltioille ja niiden asukkaille. Kolumni julkaistiin Karjalan Maassa, Pohjolan Sanomissa sekä Suomenmaassa.

Väyrysen mielestä komission asemaa pitäisi heikentää ja siirtää aloiteoikeus lainsäädäntö- ja budjettiasioissa komissiolta neuvostolle. Ministerineuvostossa pienet maat ovat vaikutusvaltaisempia, siellä on läpinäkyvyyttä ja yhteiset säännöt, Väyrynen opastaa.

- Kansalaisten vieraantuminen unionista lisääntyy entisestään, jos komission ja Euroopan parlamentin valtaa lisätään. Jos päätöksenteko halutaan lähemmäksi ihmisiä, on neuvoston ja kansallisten parlamenttien asemaa vahvistettava, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen kiertää parhaillaan kenttää ja järjestää EU-aiheisia seminaareja. Hänen arvellaan harkitsevan ilmoittautumista keskustan puheenjohtajakisaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.