Mainos

Vedet alhaalla koko maassa

Pohjoisin Lappi on säästynyt pahimmalta kuivuudelta.

Pitkään jatkunut sateeton kausi on vähentänyt Lapin jokien virtaamia. Lapin ympäristökeskuksesta kerrotaan, että Lapin isojen jokien virtaamat ovat noin puolet normaalia alhaisempia.

Kemijoen virtaama Rovaniemen kohdalla on tällä hetkellä noin 200 kuutiometriä sekunnissa, kun normaalisti elokuun alussa virtaama on 400 kuutiota. Ounasjoessa vesi huilaa 60 kuution vauhdilla normaalin elokuun 100 kuution sijaan. Tornionjoessa tilanne on hieman parempi: virtaama on 250 kuutiota, kun elokuinen keskiarvo asettuu 390 kuution tietämille.

Tornionjoen runsaampaa virtaamaa selittävät Lapin läänin pohjoisosien runsaammat vesisateet. Tornionjoen sivujoen Muonionjoen latvoilla Käsivarressa vettä on satanut niin, että vesi on siellä normaalitasossa.

- Myös Inarin koillisnurkassa on vesi lähes normaalitasossa, kertoo insinööri Veli Saarijärvi Lapin ympäristökeskuksesta.

Saarijärven mukaan Lapin kesä ei vielä ole ennätyskuiva. Sen sijaan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kuivuus alkaa lähennellä ennätystasoa.

- Oulun eteläpuolella ei maastosta valu enää lainkaan vettä jokiin. Lapissa maastosta valuu 0,2-1 milliä vuorokaudessa. Normaalikesänä puhutaan 3-6 millin valumasta, Saarijärvi kertoo.

Vedet alhaalla koko maassa

Ennätyskuivissa merkeissä kulunut kesä on saanut vedet laskuun lähes kaikkialla Suomessa. Hydrologeologi Risto Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että pohjavedet ovat 30-50 senttiä keskimääräistä alempana koko maassa lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Suomea.

- Ja alaspäin mennään ainakin elokuun ajan, sillä maa on niin kuivaa, että se imee helposti elokuun sateet, Mäkinen kertoo.

Myös järvien pinnat ovat 10-30 senttiä tavanomaista matalammalla.

- Erityisen alhaalla vesi on Saimaassa, jossa veden pinta 47 senttiä normaalia alempana, Mäkinen kertoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.