Mainos

Vedet edelleen harvinaisen lämpimiä

Järvien ja jokien vedet ovat edelleen harvinaisen lämpimiä ja jäätyminen myöhässä. Lokakuun lopussa alkaneet sateet nostivat jokien vedenpintoja, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Natura-maisema

Pintaveden lämpötila oli koko lokakuun 2-4 astetta tavanomaista korkeampi. Kuun lopussa mitattiin järvien pintalämpötilaksi maan etelä- ja keskiosissa 5-8 astetta ja Lapissa 0-3 astetta. Lapin pienet ja keskisuuret järvet saavat pysyvän jääpeitteen keskimäärin 20.-30. lokakuuta, mutta nyt jäätyminen myöhästyy tästä ainakin viikolla. Oulun läänissä järvet jäätyvät suurimpia ulapoita lukuun ottamatta keskimäärin marraskuun 10. päiväänmennessä, sisä-Suomen järvialueella marraskuun lopulla ja eteläisimmässä Suomessa joulukuun alussa. Suurten järvien ulapat jäätyvät monesti useita viikkoja myöhemmin kuin rannat.

Pohjaveden pinta oli syys-lokakuussa hyvin alhaalla suuressa osassa Suomea. Ero ajankohdan keskiarvoon vaihteli -5:stä -50 senttimetriin. Lokakuun lopussa pohjaveden lasku pysähtyi ja lähti nousuun monin paikoin.

Jokien korkeudet nousivat

Jaat ovat edelleen heikkoja

Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa satoi hyvin vähän, mutta lokakuun lopussa satoi jo melko paljon monin paikoin. Koko lokakuun aikana sadetta kertyi maan eteläosissa 60-90 milliä, maan keskiosissa 50 milliä ja Lapissa 20-50 milliä. Ensilumi satoi maan pohjoisosiin ja paikoin etelämmäksikin viikolta 42 alkaen. Tämä lumi kuitenkin sulanee sään lämmetessä.

Lokakuun lopun sateet nostattivat rannikkoalueen pienten jokien vedenkorkeuksia jopa reippaasti yli ajankohdan keskiarvon. Kuun vaihteessa nousivat nopeasti mm. Loimijoki ja Yläneenjoki. Sisämaan suurten järvien pinnat olivat edelleen useita kymmeniä senttejä tavallista alempana. Lasku jatkui aina kuun lopun sateisiin asti.

Suurten jokien virtaamat olivat lokakuussa tavallista pienempiä, samoin kuin keskikokoisten, järvialueelta laskevien jokien. Erityisen pieniä olivat mm. Kymijoen alueen virtaamat. Toisaalta taas etenkin vähäjärvisten jokialueiden virtaamat kasvoivat eri puolilla maata kuukauden lopulla paikoin nopeastikin sateiden alettua, kuun vaihteessa eniten Lounais-Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.