Mainos

Vehviläinen valmis laskemaan promillerajaa

Promillerajan alentaminen olisi liikenneministeri Vehviläisen mielestä signaali siitä, että rattijuopumusta ei suvaita. Tehokkain keino vähentää rattijuopumuksia on hänen mukaansa alkolukko.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) suhtautuu myönteisesti rattijuopumuksen promillerajan alentamiseen. Hänen mielestään rajan alentaminen ei ole kuitenkaan liikenneturvallisuuden kannalta kaikkein kiireisin kysymys.

Rajan alentamisella olisi kuitenkin yhteiskunnallinen signaalivaikutus eli että rattijuopumusta ei siedetä.

Vehviläinen sanoo keskustan Verkkolehti Apilan haastattelussa, että paras keino hillitä rattijuopumuksia on alkolukko.

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina väläytelty rattijuopumusrajan alentamista 0,2 promilleen ja jopa nollatoleranssi-linjaa. Vehviläisen mielestä nollalinjan valvonta toisi käytännön ongelmia, koska poliiseilta puuttuu tarkkuusalkometrejä.

- Laitteita pitäisi olla riittävästi käytettävissä, ettei jokaista kuljettajaa, jonka puhallustulos näyttää 0,1 promillea, tarvitsisi erikseen lähteä kiikuttamaan terveyskeskukseen, hän sanoo haastattelussa.

Vehviläinen arvelee myös, että promillerajan alentamisella ei välttämättä saada vaarallisinta riskiryhmää eli usean promillen humalassa ajavia kuljettajia kuriin. Tapakäyttäjiin eivät hänen mielestään tunnu tehoavan mitkään pelotekeinot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.