Mainos

Veikkaus kielsi tienneensä sopupeleistä etukäteen

Toimitusjohtaja Matti Ahteen mukaan Veikkaus ei tehnyt mitään väärin pesäpallon sopupelikierroksilla runsaat kaksi vuotta sitten.

Vantaan käräjäoikeudessa käytiin tänään 11. oikeudenkäyntipäivä sopupelijupakassa.
Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahteelta tivataan muun muassa sitä, missä hän oli sinä iltana kun pesäpallossa torstaina 13.8.1998 pelataan syyttäjän mukaan ennakkosopimuksen mukaan.

Päähuomio kiinnittyi kuitenkin Ahteen lipsahdukseen K.Tervo -ohjelmassa lokakuussa 1998. Tuolloin Ahde sanoi, että Veikkaus olisi saanut tiedon torstain sopupeleistä jo pari päivää aikaisemmin tiistaina.
Puolustuksen mukaan tämä on olennaista, koska silloin Veikkauksen olisi pitänyt ryhtyä toimeen ja esimerkiksi sulkea pesäpallokohteet. Ahde sanoi oikeudenkäynnissä vain sotkeneensa tv-ohjelmassa tiistain ja torstain.
-Se oli väärin todettu siinä ohjelmassa. Se siis tarkoitti tätä tiistain ottelusta torstaina veikkaukseen tullutta tietoa, joka minulle kerrottiin perjantaina, totesi Ahde MTV3:n Seitsemän uutisissa. Ahde vakuutti useaan otteeseen, että Veikkaus ei tehnyt mitään väärää.

Oikeudenkäyntipäiviä on jäljellä vielä 26.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.