Mainos

Veikkaus: Lotto 42 vuotta Ylellä, mitäs nyt?

Veikkauksen viestintäpäällikkö Ilkka Juvan mukaan Veikkauksella ei ole valmista strategiaa, mitä nyt tapahtuu.

– 42 vuoteen yhdelläkään viranomaisella ei ole ollut valittamista. Tämä tuli täysin puun takaa emmekä ole siksi siihen mitenkään valmistautuneet. Emme edes saaneet lausua asiassa mitään, koska kyseessä oli Yle lain tulkinta, toteaa Juva.

Veikkaus kilpailutti lottoarvonnan tuotannon ja esittämisen viime vuonna, jonka Yleisradio voitti. Kolmivuotinen sopimus alkoi vuoden alussa. Juvan mukaan Ylen valtteja olivat kokonaishinta katsojaa kohden, katsojarakenne ja traditio.

– Emme ole maksaneet ohjelman esittämisestä mitään, vaan pelkästä tuotannosta. Yle on tuottanut myös Eurojackpot ja Jokeriarvonnat. Varsinaista lottopalloa säilytetään lukitussa kaapissa, jonka avaimet ovat sisäministeriön virallisella valvojalla. VTT on mitannut ja tutkinut lottopallot.

Lotto näkyy lokakuun jälkeenkin julkisesti

Juvan mukaan tavoitteena on, että ihmiset saavat jatkossakin kontrolloida lottoarvontaa. Veikkauksen tavoitteena on etsiä tapa ja yhteistyökumppanit syyskuun loppuun mennessä.

– Meillä ei ole valmista ratkaisua tähän. Kilpailutuksessa olivat mukana valtakunnalliset kanavat. Meille merkitystä on primetime-näkyvyydellä. Edellytämme studiota, jossa on tietokoneyhteydet arvonnan aikana, tilat virallisille valvojille ja säilytyspaikka lottopallolle, luettelee Juva.

Veikkaus on maksanut Yleisradiolle tuotantokustannuksina noin kolme miljoonaa euroa. Keskimäärin lottoarvontaa on katsonut televisiosta 650 000 katsojaa. Juvan mukaan Veikkaus ei voi valittaa Viestintäviraston päätöksestä, mutta Yleisradio voi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.