Mainos

Veikkaus, RAY ja Fintoto halutaan yhdistää – yhtiöt vaikenevat

Suomen kolmea rahapeliyhtiötä ehdotetaan STT:n tietojen mukaan yhdistettäväksi.

Näin Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys (RAY) ja Fintoto muodostaisivat tulevaisuudessa yhden suuren rahapeliyhtiön.  

STT on saanut asiasta tiedon kahdesta toisistaan riippumattomasta lähteestä.

Yksikään kolmesta yhdestä yhtiöstä ei halunnut kommentoida asiaa MTV Uutisille. Myöskään sisäministeriö ei kommentoinut asiaa.

RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski kertoi MTV Uutisille, että "haluaa pysyä tästä aiheesta vähintään sadan metrin päässä." 

Rahapelien tulevaisuudesta luovutetaan huomenna sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) selvitys.

Nykyinen hallitus ei ehdi viedä asiaa loppuun asti, vaan asiaa puitaneen eduskuntavaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa. 

Rahapeliyhtiöiden yhdistämistä harkittiin viimeksi vuonna 2011 käydyissä hallitusneuvotteluissa, mutta hanke haudattiin. Opetusministeriö selvitti tuolloin, että yhdistäminen säästäisi 50 miljoonaa euroa vuodessa.  

Raha-automaattiyhdistyksen tuolloinen toimitusjohtaja Sinikka Mönkäre piti säästöajatusta tuulesta temmattuna.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.