Mainos

Veikko katosi maanantaina kesken työpäivän – "Ei ole isän tapaista hävitä ilmoittamatta"

63-vuotias Veikko Koivula lähti maanantaiaamuna Salosta vaimonsa kanssa yhtä matkaa töihin Vihdin Nummelaan. Kun vaimo saapui tuttuun tapaan työpäivän jälkeen hakemaan miestä kotimatkalle, häntä ei näkynyt missään.

Tiedätkö jotain?

Viimeinen havainto 63-vuotiaasta Veikko Koivulasta on 12. lokakuuta, jolloin hän oli Vihdin Nummelassa sijaitsevan aikuiskoulutuskeskus Luxian pihalla.

Koivula on 170 cm pitkä ja hän on vartalorakenteelta tanakka. Hänellä on vaaleat hiukset.

Katoamishetkellä Veikko Koivulalla oli yllään mustat reisitaskuhousut ja musta takki, jonka edessä on Luksia-logo. Lisäksi hänellä oli päässään sininen pipo.

Koivula kävelee ontuen ja hänellä on muistiongelmia.

Koivulan polkupyörä on myös kadonnut työpaikalta ja hän mahdollisesti liikkuu sillä.

Kaikki havainnot kadonneesta voi ilmoittaa hätänumeroon 112.

– Ei tämä aivan normaali tapaus ole. Mikään hänen katoamisessaan ei viittaa itsetuhoisuuteen tai siihen, että hän olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Mitään tutkintalinjaa ei voida poissulkea, mutta mikään ei kuitenkaan viittaa rikokseen, kertoo ylikonstaapeli Mikko Fagerström Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Veikko Koivula asuu vaimonsa kanssa Salossa ja hän on työskennellyt talonmiehenä Nummelan aikuiskoulutuskeskus Luksiassa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen oli määrä päästä eläkkeelle jo vajaan kahden viikon kuluttua.

Tytär sai kuulla isänsä katoamisesta maanantai-iltana.

– Äitipuoleni soitti hädissään, ettei ole kuullut isästä mitään, eikä puhelin ole päällä. Minulla heräsi huoli heti, sillä ei ole isäni tapaista hävitä ilmoittamatta ja varsinkin, kun olivat sopineet näkevänsä työpäivän jälkeen ja menevänsä yhtä matkaa Saloon, Anne Koivula kertoo.

Poliisin mukaan Veikko Koivulan matkapuhelimesta saatiin viimeinen paikannustieto maanantaina kello 19 aikoihin. Paikannushavainto tehtiin Lohjan Sammatin alueelta. Miehen pankkikorttia ei ole käytetty katoamisen jälkeen.

– Olemme saaneet muutamia vihjeitä, mutta toistaiseksi mikään vihjeistä ei ole tuottanut tulosta, ylikonstaapeli Mikko Fagerström kertoo.

Ylikonstaapelin mukaan kadonneen Koivulan lähipiiriä on kuultu ja lisäksi miestä on etsitty helikopterin avulla Helsingistä Turkuun johtavan 110-seututien varrelta. Myös Koivulan lähipiiri on osallistunut aktiviivisesti etsintöihin.

– Poliisi ja todella paljon vapaaehtoisia on etsinyt isää Nummela-Salo -väliseltä matkalta ja myös moni vihtiläinen on sanonut minulle, että yrittävät pitää silmänsä auki. Ihmiset ovat olleet todella auttavaisia, kertoo Koivulan huolestunut tytär.

Veikko Koivula on kärsinyt muistikatkoksista ja poliisi epäileekin muistisairauksien olevan miehen katoamisen mahdollinen syy.

– Koivulalle oli tänä syksynä ilmaantunut muistikatkoksia ja hän oli niiden vuoksi hakeutunut lääkäriin. Muistikatkokset eivät aiemmin olleet pitkäkestoisia ja hän oli kuitenkin työkuntoinen, Fagerström sanoo.

Poliisi toivoo yleisövihjeitä Veikko Koivulan katoamistapauksen selvittämiseksi. Katoamisen jälkeiset päivät ovat olleet raastavia miehen lähipiirille.

– On vaan niin heikko olo, pakko jaksaa lasten vuoksi, jotka ovat myös todella huolissaan papasta. Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, tytär Anne Koivula pohtii.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.