Mainos

"Velalle harkittava tarkat investointikohteet"

Eilen pääministeri Matti Vanhanen esitti käynnistettäväksi kymmenien miljoonien eurojen laajuista ja vuosikymmenen mittaista investointiohjelmaa 2010-luvulla. Investointiohjelman avulla varauduttaisiin työllisyyshaasteisiin, väestön ikääntymiseen ja tuottavuusongelmiin. Ohjelma merkitsisi mittavia, tavallisessa elämässä näkyviä hankkeita läpi koko Suomen.

Vanhasen ohjelma sai eilen hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto ihmetteli Vanhasen valtiovetoista talousteoriaa ja kapitalimikritiikkiä.

Huomenta Suomessa vieraillut Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm on Vanhasen kannalla. Hän kehuu Vanhasen puheenvuoroa hyväksi ja laman jälkeiseen aikaan 2010-luvulla soveltuvaksi. Kasvavasta velasta on Holmin mielestä kuitenkin syytä olla erittäin huolissaan. Hän peräänkuuluttaakin tarkkaa harkintaa investointikohteissa.

.- Kyllä meidän täytyy muistaa tässä elvytyspuheessa myös se, että se velka täytyy olla hallinnassa, sillä se on myös maksettava. Nyt kun velkaa otetaan lisää, täytyy olla hyvät kohteet, mihin sitä velkaa käytetään. Eikä vaan, että käytetään, koska nyt pitää elvyttää, Holm sanoo.

PTT:llä onkin olllut hieman maltillisempia elvytysehdotuksia.

- Meillä ajatus on ollut niin, että budjetin kautta elvytetään, ja niin kuin pääministeri sanoi, että siihen päälle tulee sitten kunnan rahaa ja yksityistä rahaa, ettei valtio maksa kaikkea, mitä nyt rakennetaan. Se olisi yksityiselle sektroille liian helppoa, että ulkoistetaan kaikki kustannukset valtiolle.

Holmin mielestä myös vuosi 2010 tulee olemaan vaikea aika. On syytä huomata, että ei vain työllistetä 2009 ja mietitä sitten, mitä seuraavana vuonna tehdään.

- Sellainen 2-3 vuoden suunnitelma on hyvä ja tuona aikana on tehtävä myös veronkevennyksiä. Ei vaan menojen lisäyksiä nyt, vaan myös veronkevennyksiä. Kokonaisuutena, kun mietimme tätä pakettia niin voidaan ollakin siellä lähempänä miljardia.

"Se on pitkäntähtäimen esitys"

Vanhanen ehdotti muun muassa nopeita tie- ja ratayhteyksiä läpi koko Suomen.

- Vanhasen esitys on pitkäntähtäimen ohjelma, jossa tavoitteena on se, että talouskasvua nostetaan pysyvästi nopeammaksi kuin perinteiset ennusteet ovat nyt kertoneet. Eli kyseessä on yksi tai kaksi prosenttia nopeampi talouskasvu, joka tuo Suomelle hyvinvointia. Siinä nämä infraratkaisut ovat pitkän aikavälin ratkaisuja ja hyviä sellaisia.

Vanhanen kutsuu suunnitelmaansa Työtä Suomelle -ohjelmaksi. Ajatuksena on siis luoda mm. uskoa ja luottamusta yksityiselle sektorille. Holmin mielestä elinkeinoelämän uskoa voidaankin vahvistaa erilaisin keinoin.

- Yritysten rahoitus pitää turvata ja taata maltilliset palkkaratkaisut ja siihen vielä elvytystä päälle, joten sitä kautta saadaan tämä akuutti tilanne ohi. Pitemmän päälle turvataan toimintapuitteet, sillä Suomi on hyvä maa teollisuudelle ja palveluille ja työn tekemiselle.

Uuden ohjelman hankkeet olisivat valtiojohtoisia, mutta rahoitukseen osallistuisivat myös yksityiset tahot ja eläkerahastot. Vanhanen haluaisi, että julkisten ivestointien määrää lisätään yhden prosenttiyksikön verran kansantuotteesta. Alkuvaiheessa hankkeen rahoitus merkitsisi kokonaisveroasteen nousua, mutta ei vaikuttaisi työn verottamiseen. Koko hallituksen on määrä pohtia investointiohjelmaa ensi kuussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.