Mainos

Velka kasvaa - Katso ensi vuoden budjetin madonluvut

Hallitus on päässyt sopuun ensi vuoden budjetista. Tiukan taloustilanteen vuoksi nyörejä tiukennetaan ja veroja kiristetään.

Budjetin kokonaissummaksi hallitus ehdottaa 54 miljardia euroa. Hallinnonalojen määrärahat vähenevät noin kolmella prosentilla tälle vuodelle budjetoidusta. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin viidellä prosentilla tälle vuodelle budjetoidusta. Valtion arvioidaan saavan tuloja 47 miljardia euroa.

Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden budjetti on seitsemän miljardia euroa alijäämäinen. Tämä katetaan ottamalla lisää velkaa. Ensi vuoden lopussa valtionvelan arvioidaan olevan yhteensä 96 miljardia euroa, mikä on noin 47 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.