Mainos

Veltto Virtanen menetti malttinsa eduskunnassa

Perussuomalaisten kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen menetti tänään poikkeuksellisella tavalla malttinsa eduskunnan kyselytunnilla, koska hänelle ei myönnetty puheenvuoroa. 

Pitkään puheenvuoroa pyytänyt Virtanen viittilöi ensin käsiään puhemies Eero Heinäluoman (sd.) suuntaan ja purki tuohtumustaan takana istuneelle Anssi Joutsenlahdelle (ps.). 

Lopulta Virtanen heitti nipullisen papereita ilmaan niin, että ne leijailivat myös perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin päälle. Soini ei edes vilkaissut salista välikohtauksen jälkeen ulos marssinutta Virtasta. 

Vielä ennen täysistuntosalista poistumistaan Virtanen kumarsi teatraalisesti puhemiehelle. 

Kansanedustajille on tärkeää päästä näkyviin televisioidulla kyselytunnilla. 

Varapuhemies Pekka Ravi (kok.) uskoi, että puhemies Heinäluoma käy keskustelun Virtasen kanssa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.