Mainos

Venäjä huolestunut ihmisoikeuksista Suomessa

Venäjä on esittänyt huolensa siirtolaisten ja etnisten ryhmien kohtelusta Suomessa. Venäjä esitti kysymyksensä aiheesta Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvoston kokouksessa Genevessä.

Uusisuomi.fi kertoo, että heti ulkoministeriön alivaltiosihteeri Teija Tiilikaisen esitettyä puheenvuoronsa Suomen ihmisoikeustilanteesta, Venäjän edustajan diplomaattinen kysymys antoi ymmärtää, että Venäjä ei ole tyytyväinen kansalaistensa kohteluun Suomessa.

Suomen valtuuskuntaa ihmisoikeusneuvoston kokouksessa johtanut Tiilikainen vastasi, että Suomi on homogeeninen maa ja sanoi siirtolaisten tuottavan Suomelle integraatio-ongelmia.

Tiilikainen kuvasi ihmisoikeusneuvostolle antamassaan raportissa, että naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta sekä seksuaalirikokset ovat Suomen suurin ongelma ihmisoikeusasioissa.

Muuten Tiilikainen painotti Suomen yrityksiä saamelaisten ja romanien olojen parantamiseksi. Hän korosti myös siviilipalvelusajan lyhentämistä.

Myös seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet esillä

Suomi on ensimmäinen läntinen teollisuusmaa, jonka ihmisoikeuspolitiikkaa tutkitaan ihmisoikeusneuvoston kokouksessa. Neuvosto perustettiin kärkkäästi arvostellun ihmisoikeustoimikunnan työn jatkajaksi.

Neuvoston kokouksessa eri mailla on oikeus esittää kysymyksiä tarkasteltavan maan politiikasta. Kiina kysyi Suomelta kansalaisjärjestöjen toimintaoikeuksista ja Hollannin edustaja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista Suomessa.

Suomea koskeva raportti hyväksytään Genevessä perjantaina ja siitä keskustellaan kesäkuun kokouksessa, jonka jälkeen julkaistaan päätelmät.

(MTV3-uusisuomi.fi)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.