Mainos

Venäjän johto ajaa suomalaisveneillä

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ja pääministeri Vladimir Putin veneilevät suomalaisilla veneillä. Kuopiolainen Bella-veneet on toimittanut kaksi Aquadoria Venäjälle, joista toisen osoite on Pietari, toisen Moskova. Vasta myöhemmin kuopiolaisille selvisi, että veneet menivät Venäjän korkeimman johdon käyttöön.

- Se oli aika kova uutinen meille, kertoo toimitusjohtaja Raimo Sonninen Bella-Veneistä.

Venäjän terävimpään kärkeen kuuluu käytännön miehiä, jotka pitävät tekemisen meiningistä. Bella-Veneissä uskotaan, että juuri tästä syystä he halusivat kyseiset veneet.

- He ajavat itse veneitä, kertoo Sonninen.

Palautetta ei juuri ole tihkunut venetehtaalle. Sonninen kuitenkin arvioi, että palautteen puute on vain hyvä merkki.

- Yleensä meille tulee tietoa, jos on murheita.

Katso Jukka Maunon juttu (Huomenta Suomi 15.2.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.