Mainos

Venäjän myrkkyjä Suomeen hävitettäväksi

Suomi maksaa suurimman osan maahan tuotavien Karjalan ympäristömyrkkyjen käsittelykustannuksista. DDT:n pelättiin kulkeutuvan Karjalasta Suomenlahteen ja myös ilman kautta Suomeen. Venäjältä puuttuu vaarallisten jätteiden käsittelylaitos.

Karjalan tasavallasta löytyneet DDT-varastot ja muut vanhat torjunta-aineet tuodaan Suomeen hävitettäviksi tänä kesänä. Asiasta ovat sopineet Suomen ympäristöviranomaiset ja Karjalan tasavalta.

Konsuli Esko Seppälä Suomen Pietarin-konsulaatista kertoo, että Sortavalasta on esimerkiksi löytynyt 800 kilon DDT-varasto ruostuvasta peltiastiasta.

Suomeen tuodaan yhteensä noin 12 tonnia eli kuorma-autollisen verran vanhoja torjunta-aineita hävitettäviksi, kertoo ylitarkastaja Timo Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Alle kolmannes niistä on ympäristömyrkyksi luokiteltavaa DDT:tä. Seppälän mukaan oli olemassa riski siitä, että DDT olisi kulkeutunut Karjalasta Suomenlahteen ja myös ilman kautta Suomeen.

-Suomi lupasi hoitaa DDT:n hävittämiskustannukset ja muiden aineiden hävityksen maksavat Suomi ja Karjalan tasavalta puoliksi. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat alle 30000 euroa, Seppälä arvioi.

Venäjällä ei ole omaa vaarallisten jätteiden käsittelylaitosta. Suomen ympäristöministeriö maksaa suurimman osan jätteiden siirrosta Riihimäelle Ekokemin laitokselle ja käsittelystä aiheutuvista kustannuksista.

Karjalan torjunta-aineet ovat pisara meressä verrattuna muun Venäjän tilanteeseen. Venäjällä arvioidaan olevan yhteensä 24000 tonnia vanhentuneita torjunta-aineita. Suomi vetää arktisten maiden yhteistä hanketta, jonka avulla pyritään estämään niiden joutuminen pohjoisen luontoon, erityisesti Jäämereen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.