Mainos

Venäläinen bussi ajoi ulos Suomenniemellä

Kolmetoista venäläisturistia on loukkaantunut lievästi Suomenniemellä sattuneessa bussin ulosajossa. Kyljelleen pellon reunaan kaatuneessa bussissa oli kaikkiaan 25 matkustajaa.

Useita venäläisturisteja loukkaantui linja-auton ulosajossa valtatie 13:lla Suomenniemellä. Turma sattui ennen aamuneljää Kiesilän kylässä.

25-henkinen venäläinen turistiseurue oli linja-autolla matkalla Lappeenrannan suunnasta Mikkeliin päin. Onnettomuudessa loukkaantui useita ihmisiä, mutta vammat olivat valtaosin lieviä, kerrotaan Lappeenrannan poliisista. Loukkaantuneista 10 kuljetettiin paikalta ensiapuun Etelä-Karjalan keskussairaalaan ja kolme Mikkelin sairaalaan.

- Osa heistä vietiin lähinnä tarkistettavaksi. Heillä oli jonkinlaista niskakipua ja pääkipua ja tällaista, kuvaili Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen palomestari Lasse Vallentin.

Loukkaantuneet olivat keski-ikäisiä eikä heidän joukossaan ollut lapsia. Ilman vammoja selviytyneet matkustajat kuljetettiin tilapäismajoitukseen Savitaipaleen seurakuntakeskukseen.

Turmabussi oli tullut yöllä Venäjän rajan yli Nuijamaalta ja oli matkalla Jyväskylään. Linja-auto suistui tien oikealle pientareelle Kiesilän kohdalla ja kaatui oikealle kyljelleen pellon reunaan. Tapahtumapaikalla tie on suora.

- Kuljettaja on kertonut väistäneensä vastaan tulleita autoja oikealle niin, että linja-auton pyörä oli mennyt asvaltin ulkopuolelle. Hän ei ollut onnistunut ohjaamaan autoa takaisin tielle, turmaa tutkiva rikoskomisario Antti Vilkko Lappeenrannan poliisista sanoo.

Linja-auton kuljettaja puhallutettiin, eikä hän ollut juovuksissa. Vilkon mukaan hän ei myöskään ollut ajanut ylinopeutta.

Poliisi jatkaa onnettomuuden syyn tutkintaa. Pelastustyöt saatiin päätökseen pian puoli seitsemän jälkeen aamulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.