Mainos

Venäläinen kelkkailija löytyi kuolleena Kainuussa

Vaimo ilmoitti miehensä katoamisesta poliisille, kun iltapäivällä kelkkailemaan lähtenyt mies ei ollut palannut puoleen yöhön mennessä.

Sotkamossa moottorikelkkareissulla kadonnut venäläismies on löytynyt kuolleena. Kajaanin poliisin mukaan mies oli vajonnut kelkan kanssa heikkoihin jäihin.

Vuonna 1954 syntynyt venäläismies oli lähtenyt kelkkailemaan Vuokatin Katinkullan rannasta eilisiltapäivällä. Kun mies ei ollut puoleen yöhön mennessä palannut takaisin, hänen vaimonsa ilmoitti katoamisesta poliisille.

Poliisi aloitti miehen etsinnät heti, ja niihin osallistui myös vapaaehtoisia. Lopulta vainaja ja kelkka paikannettiin helikopterista nähtyjen jälkien perusteella Jormasjoen suulta.

Avioparin oli määrä palata takaisin Venäjälle ensi viikolla. Vaimolle on järjestetty kriisiapua.

Ylikomisario Arto Lumikarin mukaan Kainuussa jäät ovat poikkeuksellisen ohuet ajankohtaan nähden. Onnettomuuspaikalla jäiden paksuus oli noin kolme senttiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.