Mainos

Venäläisarvio: Talvisodassa kaatui liki 140 000 neuvostosotilasta

Talvisodassa kaatui, katosi tai kuoli haavoihin lähes 140 000 puna-armeijan sotilasta. Asiasta kertoi Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin tänään Helsingissä järjestetyssä seminaarissa.

Kaatuneiden neuvostosotilaiden määrästä on liikkunut vuosikymmeniä erilaisia tulkintoja. Ulkoministeri Vjatsheslav Molotov ilmoitti vuonna 1940 kaatuneiden määräksi 45 000, mutta suurimmillaan on puhuttu jopa miljoonasta kaatuneesta.

Vaikka sukulaiset ilmoittavat jatkuvasti tietoja talvisodassa kaatuneista omaisistaan, Kilin uskoo nykyisen tappioluvun olevan hyvin lähellä oikeaa määrää.

Jo vuonna 1940 puna-armeijan yleisesikunnassa laadittiin kaatuneista ja kadonneista sotilaista kortisto, jossa oli tiedot yli 130 000 menehtyneestä. Tiedot pidettiin kuitenkin salaisina.

Vuonna 1992 Venäjän valtion toimeksiannosta työskennellyt asiantuntijaryhmä puolestaan päätyi noin 127 000 miehen tappiolukuun.

Talvisotaa käsitelleen seminaarin järjestivät Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitos ja Suomen sotatieteellinen seura.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.