Mainos

Venäläisen isoäidin käännytys siirtyi viime tingassa

Isoäitien käännytysjupakka jatkuu. Venäläistä Irina Antonovaa ei käännytetäkään huomenna, kuten aiemmin suunniteltiin.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Antonovan käännytyksen täytäntöönpanoa siirrettiin, koska Antonovan terveydentila halutaan selvittää.

Antonova voi asua Suomessa vielä kuukausien ajan, jos hän hakee tilapäistä oleskelulupaa. Poliisi kuitenkin ennakoi, ettei siirtämisestä tule pitkäaikainen.

Terveydentila syynä siirtoon

Periaatteessa käännytyspäätöstä ei pitäisi pystyä perumaan.

- Poliisilla itsellään ei ole harkintavaltaa siinä, paneeko se tuomioistuimen päätöksen täytäntöön vai ei, lainsäädäntöjohtaja Kimmo Hakonen sisäministeriöstä.

- On kuitenkin tilanteita, jossa poliisi voi harkita, onko se käännytyspäätös mahdollista panna täytäntöön juuri sillä hetkellä, vai joudutaanko sitä lykkäämään. Esimerkiksi jos henkilön terveydentila on kerta kaikkiaan niin huono, että jo se päätöksen täytäntöönpano, hänen siirtämisensä toiseen valtioon voisi vaarantaa hänen henkeä ja terveyttään. Itse asiassa päätöksen täytäntöönpano sinänsä ei ole poliisin harkinnassa, Hakonen tähdentää.

Lukuisista korkean tason vetoomuksista huolimatta isoäitien käännytyspäätökset eivät - ainakaan periaatteessa - ole peruttavissa.

- Korkein päätösvalta on korkeimmalla hallinto-oikeudella, lainsäädäntöjohtaja Hakonen sanoo.

Antonova voi kuitenkin hakea terveydentilan perusteella tilapäistä oleskelulupaa.

Kansanedustajat kiirehtivät lakimuutosta

80 kansanedustajaa vaatii kirjallisessa kysymyksessä ulkomaalaislain kiireellistä muuttamista isoäitien käännytysten estämiseksi. Vaatimukset käännytyksen perumiseksi siis jatkuvat.

Egyptiläisen isoäidin Eveline Fadayelin käännytyksen täytäntöönpano voi osoittautua hankalaksi, sillä Fadayel on tuntemattomassa piilopaikassa, jonka sijaintia omaiset eivät halua kertoa. Vantaankosken kirkko painottaa, ettei isoäiti ole tullut kirkon tarjoamaan turvapaikkaan.

Omaiset sanovat, etteivät halua äitiä pois Suomesta. Kun toimittaja kysyy, eivätkö Gergesit pelkää piilottelusta seuraavaa rangaistusta, Maher Gerges vastaa kysymyksellä.

- Mikä voisi olla pahempi tilanne kuin tämä, mikä nyt on?

Sekä Antonova että Fadayel piti käännyttää pois Suomesta ennen kesäkuun puoliväliä.

Katso Elisa Tikkasen juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.