Mainos

Venäläisfanit hilluivat Helsingissä

Venäjän MM-kulta villitsi kisoja seuraamassa olleet venäläisfanit. Venäjä voitti myöhään illalla Helsingissä pelatussa finaalissa Slovakian lukemin 6-2.

Maan kannattajat juhlivat voittoa ensin Pasilassa ja siirtyivät jatkamaan voitonjuhlia keskustaan.

Mestaruus on näkynyt ja kuulunut katukuvassa. Puolen yön tienoilla iso osa keskustassa liikkuvista näytti olevan venäläisiä. Autoilla liikkeellä olevat kannattajat tööttäilivät torvia ja Russia-huudot kaikuivat kaupungilla.

Puoli kolmeen mennessä poliisin tietoon ei ollut tullut, että kiekkofaneista olisi aiheutunut sen suurempaa häiriötä.

– Siellä on hyvin rauhallista, mitään erityistä ei ole tapahtunut, Helsingin päivystävä komisario kertoi MTV3 Uutisille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.