Mainos

Venäläismatkailusta häviämässä puoli miljardia – yrittäjillä huoli jaksamisesta

Kaupan liiton selvitys antaa lohduttoman kuvan venäläismatkailusta.

Kulutus voi puolittua ja käytännössä ostosmatkailusta on häviämässä lähes puoli miljardia euroa vuodessa.

Kauppaa huolestuttaa, elpyykö venäläisten kulutus enää lainkaan entiselleen. Esimerkiksi kansainvälisen verkkokaupan suosio voi Kaupan liiton arvion mukaan vähentää asiointia Suomeen. 

Hyvinä vuosina huolettomasti 


Lappeenrannan kävelykadulla kuuluu rakentamisen ääniä. Joku uskaltaa vielä investoida liiketiloihin, mutta tunnelma on pilalla. Vastapäätä Suomen vanhimpiin kuuluvassa, vuonna 1889 perustetussa kenkäkaupassa on pitkä kokemus asioinnista venäläisten kanssa. Nyt ei naurata. 

- Ihan selvää myynnin laskua kuukausittain, että kyllä he alkavat olla sellainen häviävä luonnonvara, tiivistää kauppias Seppo Kinnunen Jalkinekauppa Monosesta. 

Etelä-Karjalassa tunnustetaan, että myös kauppa on tehnyt virheitä. Pitkän linjan kauppias sanoo, että venäläisille suunnattu jälkimarkkinointi unohdettiin hyvinä vuosina. Lisäksi alamäen jyrkkyys yllätti monet. 

- Venäläiset toivat tänne elämää muutaman vuoden. Nyt minusta tuntuu, että meillä on semmonen 3-4 vuoden kova krapula edessä, Kinnunen varoittaa.


Investoinnit paikallisten varaan 


Kaupan liiton kattava kysely lähes 7000 Suomessa käyneelle venäläismatkailijalle on synkkää luettavaa. Keskiostos palveluissa putoaa tänä vuonna kolmanneksen 35 euroon ja tavaraostoksissa neljänneksen 120 euroon. 

Etelä-Karjalan Osuuskaupassa myynnin selvä hiipuminen pantiin merkille jo vuoden 2014 alussa. Toimitusjohtaja Mervi Sillanpää-Jaatinen alleviivaa, että venäläisten varaan ei ole laskettu yhtään uutta investointia. 

- Tax free ja invoice -myynti on tippunut keskimäärin noin kolmanneksen vuodessa ja tietenkin se näkyy myös meidän myynnissä. Sopeuttamaan on jouduttu. 

Sillanpää-Jaatinen muistelee vuosien takaista keskustelua kollegansa kanssa. Silloin mietittiin, että jos euro on 36 ruplaa se on paha juttu. 

- Nyt jos se kurssi olisi 40-50 välissä niin täällä voisi olla vilkkaampaa, mutta kun se onkin nyt 75, toimitusjohtaja päivittelee. 

Perinteisen päivämatkailun suosion Sillanpää-Jaatinen uskoo kuitenkin aikanaan taas elpyvän.

- Välimatka on lyhyt ja raja toimii hyvin, hän perustelee.

Paluu alkujuurille normaalioloihin

Kauppa arvioi tutkimuksensa perusteella, että venäläisten matkailu Suomeen voi palata jopa entisaikojen alkujuurille. Suomeksi sanottuna ostetaan vain ruokaa ja käyttötavaroita, joita voidaan tarvittaessa myydä Venäjällä eteenpäin. 

- Se on aika hyvä oletus ja saattaa olla, että siihen tämä menee. Itse uskon, että me tullaan palaamaan uuteen normaaliin tämän asian suhteen, Sillanpää-Jaatinen arvioi. 

Ruokakaupassa asioinut pietarilainen lakimies lupasi tulla kerran kuussa jatkossakin Lappeenrantaan noin 200 kilometrin päästä. 

- Käytän päivässä ostoksiin 350 euroa. En suosi käteistä, vaan maksukortteja, Sergey Krause kertoo. 

Yrittäjä: monilla on vaikeaa 

Kaupan liiton mielestä venäläisillä ei ole paljonkaan syitä palata Suomeen kun ajat paranevat. Yrittäjä on huolissaan jo omasta ja kollegoiden motivaatiosta. 

- Ihan jaksamaisen kannalta me nyt eletään niitä hankalimpia vuosia. Uskon, että puhun aika monen kauppiaan suulla. Tulevat vuodet ovat rankkoja, Kinnunen pohtii mietteliäänä. 

Lappeenrannan keskustaa rakennetaan lähivuosina uuteen uskoon. Kinnunen laskee, että kolmen vuoden päästä nähdään onnistuuko keskusta houkuttelemaan taas venäläisiä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.