Mainos

Venäläisvanhuksen tapaus ei ratkea tänään

Suomesta takaisin Venäjälle tänään käännytettäväksi määrätyn Irina Antonovan, 81, tapaus ei ratkea tänään. Poliisin oli tarkoitus lähteä kuljettamaan tänään aamuyhdeksältä Antonova Venäjälle.

Antonova kävi aiemmin päivällä lääkärintarkastuksessa, missä muun muassa todettiin, ettei hän ole matkustuskuntoinen. Antonovalle annettiin lähete Haartmanin sairaalaan Helsingissä, missä hän on ainakin tulevan yön yli ja on jonossa Laakson sairaalaan, sanoo Antonovan vävy Ari Laitanen.

Pyörätuolissa liikkuva Antonova sai kaksi vuotta sitten Viipurissa aivoverenkiertohäiriön, minkä seurauksena hän halvaantui toispuoleisesti. Viipurissa hänellä on kolmannen kerroksen yksiö hissittömässä talossa. Antonovan tytär, Suomen kansalainen Natalia Käärik ja Laitanen päättivät tuoda Antonovan Suomeen. Suomessa Antonovaa on hoitanut hänen tyttärensä, joka on myös vastannut äitinsä kuluista.

Antonovalla on päällä käännytyspäätös maahanmuuttovirastolta, joka kielsi häneltä oleskeluluvan. Hallinto-oikeus vahvisti maahanmuuttoviraston päätöksen. Tapaus on nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mistä Käärik ja Laitanen hakivat kieltoa käännytyksen täytäntöönpanoon. KHO ei muuttanut maahanmuuttoviranomaisten päätöstä.

Antonovan tapausta hoitava asianajaja vei tänään hallinto-oikeuteen uuden lupahakemuksen, jolla Antonovalle haetaan tilapäistä maassaololupaa. Samalla asianajaja haki kieltoa käännytyspäätöksen täytäntöönpanolle. Tapaus ratkennee lopullisesti toukokuussa.

Käärik on Antonovan ainoa lapsi ja ainoa lähisukulainen. Viranomaiset puolestaan katsovat, ettei Natalia Käärikin äiti ole tyttärensä lähisukulainen. Käännytyspäätös katsoo, että Antonovalla on vahvemmat siteet Venäjälle kuin Suomeen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.