Mainos

Veneilysää: Ukkospuuskia sisävesillä, sunnuntaina aurinkoa

Veneilijöiden kannattaa varautua voimakkaisiin ukkosiin maan etelä- ja keskiosassa perjantaina.

Maan etelä- ja keskiosan sisävesillä voi olla perjantaina iltapäivällä ja illalla voimakkaita ukkospuuskia. Myös Suomenlahdella on ukkosen mahdollisuus.

– Ukkospuuskissa aallokko voi yltyä nopeasti. Näkyvyys voi olla hetkittäin heikkoa kovien sadekuurojen takia, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Lauantaina sää on merialueilla melko aurinkoista. Suomenlahdella tulee sadekuuroja, samoin maan keski- ja pohjoisosassa. Tuulen ennustetaan olevan kohtalaista Suomenlahdella ja Selkämerellä, muualla heikkoa.

Sunnuntai on aurinkoinen päivä etelästä Keski-Lappiin saakka, pohjoisessa tulee sateita. Tuulet ovat heikkoja tai kohtalaisia.

MTV3:n sääsivustolta löytyvät muun muassa sadetutka, paikkakuntakohtaiset ennusteet sekä merisää.

Katso videolta veneilysää:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.