Mainos

Venemyynti kasvanut hieman

Suomalaiset hankkivat alkuvuonna uusia veneitä vähän aiempaa enemmän. Veneiden vienti puolestaan laski 16 prosenttia.

-

Lyhyt ja sateinen alkukesä ei ole vaikuttanut venemyyntiin. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana venemyynti kasvoi kolme prosenttia. Perämoottorit ovat käyneet kaupaksi 16 prosenttia edellisvuotta paremmin.

Venemyynti on kasvanut kuitenkin vain Suomessa. Veneiden vienti on vähentynyt viime vuodesta vajaat 16 prosenttia tammi-toukokuun aikana. Kolmannes viennistä menee Ruotsiin.

Veneiden tuonti sen sijaan on jatkanut vauhdikasta kasvua. Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana tuonti lisääntyi lähes kolmanneksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.