Mainos

Venevero täysin levällään - kukaan ei tiedä mistä kaikesta veroa aletaan kerätä

Hallitus aikoo kerätä vuosittain 50 miljoonaa euroa verottamalla muun muassa veneilijöitä.

Suunnitelman yksityiskohdat ovat vielä auki, kertoo hallitusneuvos Merja Sandell Valtiovarainministeriöstä.

Miljoonat aiotaan kerätä todennäköisesti ajoneuvoveron kaltaisella vuosittaisella käyttömaksulla. Sandell arvioi, että pelkästään veneitä verottamalla 50 miljoonaa ei saada kasaan, joten mukana ovat ainakin moottoripyörät. Muita mahdollisia verotettavia olisivat esimerkiksi rekisterissä olevat mönkijät, moottorikelkat, mopot ja traktorit. Näistä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta.

- Verotuksen täytyy perustua tarkkaan rekisteriin. Ja aivan aluksi on selvitettävä nykyisten rekistereiden luotettavuus, toteaa hallitusneuvos Merja Sandell.

Venerekisterissä oli toukokuun loppupuolella yhteensä 198 191 venettä. Niistä moottoriveneitä oli 181 481 ja purjeveneitä 13 795. Muita rekisteröityjä oli 2 915, lukuun sisältyy mm. vesiskoottereita, hydrokoptereita, saunalauttoja ja muita kulkupelejä, jotka vaativat rekisteröinnin.

- Meillä on venerekisterissä todennäköisesti enemmän veneitä kuin mitä niitä todellisuudessa on käytössä, kertoo yksikönpäällikkö Ville Räisänen liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

Venealan teollisuuden ja kaupan järjestön Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju arvioi, että rekisterissä voisi olla jopa 20 000 haamuvenettä.

Venerekisteriä siivottiin viimeksi kun se siirtyi maistraateista Trafille viime elokuussa.

Ajoneuvorekisterissä puolestaan oli huhtikuun puolivälissä liikennekäytössä olevia moottoripyöriä 237 832. Tämän lisäksi rekisterissä on mopoja 194 663, kevyitä nelipyöräisiä 10 151, muita nelipyöräisiä 11 812 ja moottorikelkkoja 99 643 kappaletta. Yhteensä siis kaikkiaan yli 750 000 potentiaalista verotettavaa.

Yksikertaisella yhtälöllä, jossa kaikki potentiaaliset verotettavat olisivat mukana, vero voisi olla noin 70 euroa tai alle. Näin yksikertainen yhtälö ei kuitenkaan tule olemaan.

-Vielä ei ole tietoa kuuluvatko esimerkiksi mopot tai moottorikelkat verotettavien joukkoon ja tämä tieto on oleellinen. Veropohjan laajuus, siis se mitä lopulta verotetaan määrää myös veron suuruuden, muistuttaa Sandell.

Jotain verotuksen periaatteista voi kuitenkin todeta. Vero pitäisi jollain tavoin suhteuttaa vuotuiseen ajoneuvoveroon. Se määräytyy auton massan ja hiilidioksidipäästöjen perusteella.

- Vero tulisi todennäköisesti olemaan pienempi kuin nykyinen ajoneuvovero, koska useat moottoriajoneuvot kuten veneet ja moottoripyörät ovat käytössä vain osan vuodesta. Toisaalta kovin hienojakoiseksi kuten esimerkiksi pakettiautojen kohdalla veroa ei kutenkaan voida tehdä, arvioi Sandell.

Tämä kaikki vaikuttaa myös veron aikatauluun.

- Aikaa voi mennä, kun ensi selvitetään rekisterit ja sitten verotuksen yksityiskohdat, Sandell toteaa.

Vene- ja moottoripyörä aloilla ollaan odottavalla kannalla

Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju suhtautuu veneveroon rauhallisesti.

-Olen 20 vuotta tehnyt tätä työtä ja seurannut erinäköisten verokeskusteluiden vaikutuksia, niin sanoisin, että tämän vaikutukset venekauppaan ovat äärimmäisen rajalliset tässä vaiheessa.

Ihmiset haluavat veneillä, joten joidenkin kymppien ehkä kalliimmissa veneissä joidenkin satasten veron takia se ei lopu. Sillä ei ole kuin täysin rajallinen vaikutus veneilijöihin ja veneiden hankkimiseen. Että ei tämä herätä tässä vaiheessa mitään tällaista tunteiden kuohuntaa.

-Jos se sitten auttaa siihen, että Suomi saadaan uudelleen jaloilleen niin uskoisin, että me ollaan niissä talkoissa mukana. Mutta kyllä me halutaan sekin, että niitä rahoja käytetään mm. väylien ylläpitoon ja satamien hoitamiseen, jotta se harrastusmahdollisuus on kunnossa.

Muun muassa moottoripyöriä, veneitä ja mönkijöitä maahantuovan Oy Otto Brandt Ab toimitusjohtaja Markku Hämäläinen arvioi kuitenkin, että vero on alalle, erityisesti kotimaiselle veneteollisuudelle nykyisessä tilanteessa huono juttu.

- Vero ei varmasti edistä alan myyntiä Suomessa. Viime vuonna mopo- ja venekauppa olivat hiukan edellistä valoisampia, mutta moottoripyörä-kauppa on heikentynyt. Tästä vuodesta odotetaan mollivoittoista. Veneiden kausikauppaan vaikuttaa mm. sää.

Toisaalta Hämäläinen muistuttaa, että hallituksen yksityiskohtaisista suunnitelmista on liian vähän tieto.

- Hallituslinjauksessa sanotaan vain, että vero asetetaan rekisteröidyille veneille ja moottoriajoneuvoille. Siellä on mm. rekisteröitäviä työkoneita yli 51 tuhatta ja traktoreita 390-tuhatta, eikä tiedetä koskeeko se näitä.

Myös venekauppa Maritim Oy:n toimitusjohtaja Kim Tigerstedt toteaa, että kovin vähän vielä tiedetään.

- Kyllähän tämä tuli puun takaa ja oli pieni shokkikin. Mietteliäitä ollaan, kun ei tiedetä mitä tulee tapahtumaan ja miten kuluttajat käyttäytyvät. Jäävätkö he odottamaan veroa tai tietoa sen suuruudesta. Eikä tiedetä edes tuleeko vero voimaan 2019 vai 2020.

Jouko Huju haluaa vielä myös perusteellisen keskustelun verosta.

- Sanoisin niin,  että 2-3 vuotta tässä nyt kuluu jos ei ihan imeellisiä asioita tehdä. Kyllähän tässä täytyy käydä vielä ennenkuin se on lainsäädännössä mukana niin aika laajamittasta keskustelua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.