Mainos

Veronmaksajien keskusliitto: Hallitus saattaa pakottaa kuntia laskemaan verotusta soten vuoksi

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toteaa, että uudessa sotemallissa häviäjiä ovat potentiaalisesti ne kunnat, jotka ovat järjestäneet sosiaali- ja terveysmenonsa tehokkaasti.

Hallitus ei ole ainakaan vielä tuomassa maakuntaveroa sotealueiden rahoittamiseksi, vaan rahoitus tulee valtion kassasta. Käytännössä sotepalvelut rahoitettaisiin jatkossa progressiivisella verolla kuntien tasaveron sijaan. Hallituksen mukaan minkään tuloluokan ei pitäisi tämän vuoksi joutua häviäjän asemaan.

Lehtinen on samaa mieltä. Hänen mukaansa häviäjiä voivat olla sen sijaan ne kunnat, joissa soteasiat on aiemmin hoidettu tehokkaasti. Eri alueilla sotepalveluiden järjestämisessä on suuria eroja.

Lisäksi Lehtinen epäilee, että kunnat eivät välttämättä vapaaehtoisesti vähennä kuntaverostaan sitä osuutta, jolla aiemmin katettiin nyt valtion kontolle tulevat sotemenot. Hallituksen tavoitteena olisi, ettei kokonaisveroaste kasva, vaan kunnat vähentävät verotustaan samassa suhteessa kun valtio sotepalveluiden vuoksi sitä nostaa.

– Hallitus on luvannut kuntien laskevan veroaan samassa suhteessa. Käynnistysvaiheessa hallitus voi jopa yrittää lain voimin pakottaa kunnat tähän, Lehtinen toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.