Mainos

"Verot nielevät tulevaisuudessa suuren osan tuloista"

Kotitalouksille vuodesta 2010 voi tulla vaikeampi kuin viime vuodesta, arvioi Palkansaajien tutkimuslaitos.

- Palkansaajien tulot eivät tule kasvamaan. Kunnallisverotus kiristyy, ja muitakin veronkorotuksia luvassa, sanoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander.

Kunnallisverotuksessa edessä voi olla jopa seitsemän prosentin korotus parinkymmenen vuoden aikana. Koska korotus hilataan voimaan asteittain, kotitaloudet selviävät, Kiander arvioi.

- Verot kuitenkin nielevät tulevaisuudessa suuren osan tuloista, hän summaa.

Mustalta horisontti ei kuitenkaan näytä. Talouskasvu on parhailllaan käynnistymässä, Euroopassa hieman jälkijunassa, sanoo Kiander.

- Ensimmäinen haaste on saada talous nousuun ja työllistää ihmisiä. Sitten tulevat verojen kiristäminen ja menoleikkaukset.

Katso johtaja Jaakko Kianderin haastattelu (Huomenta Suomi 4.2.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.