Mainos

Verotiedot eivät kerro yrittäjän todellisia tuloja

Verottajan syksyisin julkistamat tulotiedot jättävät tulkinnalle tilaa. Keskituloinen poliisi tai opettaja saattaa viime vuoden verotietoja tutkiessaan ihmetellä, miten hänen tilipussinsa oli huomattavasti lihavampi kuin suuren kauppakeskuksen omistajalla. Esimerkiksi Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen hävisi palkassa keskiverto-opettajalle tienaamalla viime vuonna kaikkiaan vain 21 000 euroa.

- Julkisista verotiedoista ei aina näe, paljonko ihmisellä on tuloja, kuittaa johtava lakimies Päivi Kaari Veronmaksajain keskusliitosta.

Hämmentävissä tulotiedoissa ei välttämättä ole kysymys veronkierrosta, sillä tiedoista voi puuttua täysin laillisia tuloja, kuten verovapaita osinkoja.

- Osakeyhtiö maksaa voitostaan 26 prosenttia veroa. Kun yhtiö jakaa voittoa osakkailleen, he voivat saada osinkoa maksamatta siitä veroa. Tämä on tapa poistaa kaksinkertainen verotus, joka osinkotuloon muuten kohdistuisi.

Verokarhulta vapaita osinkoja ei kuitenkaan voi nostaa määrättömiin. Pörssissä listaamattomille osakeyhtiöille katto on 90 000 euroa. Pörssiyhtiöiden osakkaille täysin verovapaata osinkoa ei ole.

Laillista firman piikkiin elämistä ei ole

Yrittäjällä on osinkojen ohella toinenkin ase verokarhun kaatoon. Omana työnantajanaan yrittäjä voi nostaa tulonsa silloin, kun parhaaksi näkee. Panttaamalla voittoja yhtiössä yrittäjä voi paisuttaa myöhempiä verovapaita osinkotulojaan, sillä niiden katto nousee yhtiön nettovarallisuuden mukana.

- Jos on tarpeeksi vanhoja tuloja tai muuta varallisuutta, eihän ole mitään tarvitse nostaa. Se on aivan normaalia verosuunnittelun piiriin kuuluvaa aluetta, huomauttaa vero-oikeuden professori Seppo Penttilä Tampereen yliopistosta.

Palkkapussista pidättäytyminen ei oikeuta vierailuja firman kukkarolla. Laillista yrityksen piikkiin elämistä veroasiantuntijat eivät tunne.

- Nostetuista tuloista on maksettava veroa, eikä yritys voi maksaa osakeyhtiöyrittäjän henkilökohtaisia elantomenoja. Päivittäistavaroita ei voi kukaan ilmaiseksi kotiin viedä, muotoilee Kaari.

- Ainakin siitä joutuu ennen pitkää kiinni, Penttilä hymähtää.

Yrittäjän taloustilanne näkyy tilinpäätöksestä

Kauppakeskusyrittäjä voi toki nostaa elintasoaan myymälän mukavilla käyttötavaroilla asiakkaita huokeampaan hintaan. Kaari kuitenkin muistuttaa, että omistajaa koskevat henkilökuntaeduissa samat säännökset kuin muitakin työntekijöitä. Katumaasturien kaltaisia luontaisetuja voi pomolla olla, mutta ne kaikki näkyvät verottajan nipistämissä ansiotuloissa.

Verotietojen syynäämisen sijaan naapurissa asuvan yrittäjän talouteen voi päästä paremmin kiinni kääntymällä kaupparekisterin puoleen.

Julkisista tilinpäätöstiedoista jokainen voi nähdä, miten yritys on jakanut osinkonsa, Kaari huomauttaa. Yrityksen taloustilannetta avaava tilinpäätös saattaakin paljastaa, miten yrittäjällä todellisuudessa menee.

- Kuinka paljon tuloja voitaisiin nostaa ei ole sama kuin mitä on nostettu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.