Mainos

Verotuet syövät valtiolta melkein 18 miljardia

Erilaiset verohelpotukset ja muut verotuet leikkaavat valtion tuloja vuodessa lähes 18 miljardilla eurolla, laskee Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Verotuista lähes puolet liittyy yksityishenkilöiden tuloverotukseen, runsas viidennes välilliseen verotukseen.

VATTin selvityksessä on nyt ensi kertaa käyty läpi koko verolainsäädäntö ja selvitetty siihen liittyvät tuet. Kartoitus liittyy verotuksen uudistukseen, jota valmistelee parhaillaan alivaltiosihteeri Martti Hetemäen vetämä työryhmä.

Tavallinen kansalaisen saamia verotukia ovat esimerkiksi kunnallisverotuksen ansiotulovähennys, lakisääteinen eläkevähennys ja oman asunnon myyntivoiton verovapaus.

Suurin summa, kaksi miljardia euroa, kertyy VATTin mukaan laskennallisen asuntotulon verovapaudesta. Se tarkoittaa etua, jonka omistusasunnossa asuva saa vuokralla asuvaan verrattuna.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.