Mainos

Vertailu: Suomessa toiseksi vähiten korruptiota

Suomessa on toiseksi vähiten korruptiota maailmassa, kertoo korruptionvastaisen Transparency Internationalin vuosiraportti. Vuonna 2014 Suomi oli kolmannella sijalla.  
Vähiten korruptiota on Tanskassa, joka piti kärkisijaa myös viime vertailussa. Suomen jälkeen kolmannella sijalla on Ruotsi ja neljäntenä Uusi-Seelanti.  

Tutkimus tehdään asiantuntija-arvioiden perusteella ja siinä tarkastellaan vain julkista sektoria. Transparency Internationalin Suomen puheenjohtaja Jarmo Mielosen mukaan voidaan pitää jopa yllättävänä, että Suomen sijoitus pysyi entisellään.  

– Kuten esimerkiksi viime vuonna julkaistuissa Vaasan yliopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksissa todetaan, rakenteellista korruptiota voidaan pitää suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisenä korruption muotona. Tätä korruption muotoa CPI-indeksi ei korruptiomittarina vaikuta havaitsevan, sanoo Transparency International Suomen puheenjohtaja Jarmo Mielonen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.