Mainos

Vesistöihin istutetaan 1,5 miljoonaa kalanpoikasta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on aloittamassa jokakeväiset kalanistutukset. RKTL istuttaa Saaristo- ja Selkämerelle, Suomenlahdelle sekä Vuoksen vesistöalueelle yhteensä 1,5 miljoonaa lohen-, järvilohen ja meritaimenen poikasta. Istutusten arvo on noin 1,7 miljoonaa euroa.

Istutuksilla pyritään uhanalaisten kalakantojen ylläpitämiseen ja elvyttämiseen sekä lohenkalastuksen turvaamiseen. Saaristomeren alueelle istutetaan 35 000 nevanlohen vaelluspoikasta. Niistä yli 30 000 lasketaan Aurajokeen, josta on kehittynyt merkittävä virkistyskalastuskohde keskellä kaupunkia.

Selkämeren alueen tärkein istutuspaikka on Kokemäenjoki, joka saa 65 000 nevanlohen vaelluspoikasta. Lisäksi lohia istutetaan Merikarvianjokeen ja Isojoki-Läpväärtinjokeen, jossa elää myös osittain luonnonvarainen meritaimenkanta.

Suomenlahden alueelle mm. Kymijokeen ja Vantaanjokeen istutetaan yhteensä 266 000 nevanlohen poikasta ja 21 000 meritaimenen poikasta. Vuokseen istutetaan Saimaan järvilohen lisäksi nieriää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.