Mainos

Vesitilanne parantunut Etelä-Suomessa

Vedenpinnan korkeus on parantunut alkukesäsätä erityisesti Etelä-Suomen ja Pohjanmaan joissa. Sen sijaan suurissa järvissä vettä on edelleen normaalia vähemmän.

Hieman tavallista sateisempi toukokuu on nostanut jokien ja pienten lampien vedenpinnan lähes normaalille tasolle. Suuria järviä sateet eivät ole hyödyttäneet yhtä paljon.

Erikoistutkija Marja Reuna ympäristökeskuksesta muistuttaa, että lomalaisten kannattaa ottaa huomioon veden vähäisyys järvissä.

- Päijänteellä ja Saimaalla laiturit saattaa olla kuivilla, eli ei kannata kauheasti hyppiä sieltä veteen. Jos liikutaan veneillä, niin siellä saattaa olla kivet kolahtelemassa pohjaan.

Päijänteen ja Saimaan kaltaisissa suurissa järvissä vedenpinta on noin puoli metriä tavanomaista alempana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.