Mainos

Vesivarat vähissä

Vesivarat ovat Suomessa tällä hetkellä paikoin vähäisimmät sataan vuoteen. Suomen Ympäristökeskuksen mukaan sekä pinta- että pohjavedet ovat keväästä lähtien laskeneet ennätyksellisesti ja nyt vettä on monissa etelän järvissä ja joissa vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin tällä vuosisadalla. Vain Lapissa vettä on normaalisti.

Huhtikuusta syyskuun lopulle Suomen etelä- ja lounaisosissa satoi vettä paikoin vain noin 100 millimetriä. Määrä on vain kolmannes keskimääräisestä kyseisellä aikavälillä. Lämmin kesä haihdutti vettä etenkin vesistöistä ja maaperä kuivui syvältä. Tilanteen ennustetaan kuitenkin hieman paranevan ennen talven tuloa.

Suomen Ympäristökeskuksen mukaan maan kosteusvaje ehtii täyttyä talveksi, mutta pohja- ja pintavedet saattavat jäädä matalalle. Vesitilanne saattaa maan keski- ja itäosissa yltyä pahimmilleen kevättalvella 2000. Siellä lumi ei rannikkoalueiden tapaan sula kesken talvikuukausien, joten veden määrän ei myöskään odoteta talven mittaan kasvavan.
(MTV3-STT)

Anne Forssenin juttu vesipulasta. (1:35) Tilanteesta kertoo Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Veli Hyvärinen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.