Mainos

Vettä tehokloorataan Porvoossa, keittokehotus yhä voimassa

Veden keittokehotus on edelleen voimassa Porvoossa. Tänään Porvoon vesi on tehostanut vesijohtoveden kloorausta niin, että klooria lisätään sekä vesitorniin että eri pisteisiin vesijohtoverkostossa.

Kloori on vaaratonta, mutta se voi aiheuttaa herkimmille ärsytysoireita. Se myös haisee ja maistuu Porvoon vesijohtovedessä.

Porvoon kaupunki muistuttaa, että asukkaiden ja yritysten on hyvä juoksuttaa välillä juomavesihanoista, jotta myös kiinteistön sisäiset vesijohdot ja hanat puhdistuvat.

Veden keittokehotus puretaan vasta sen jälkeen, kun klooritaso on nostettu riittävän korkealle koko vesijohtoverkostossa. Klooraus varmistaa sen, että bakteeripitoinen vesi poistuu koko vesijohtoverkostosta, ja että myös putkien seinämiin mahdollisesti kiinnittyneet bakteerit saadaan pois.

Vesinäytteiden tulokset valmistuivat

Nyt ovat valmistuneet lopulliset tutkimustulokset viime lauantaina otetuista vesinäytteistä. Eripuolilta vesijohtoverkostoa otetuista näytteistä ei ole löytynyt ulosteperäisiä bakteereja.

Sannaisten vedenottamosta otetusta raakavesinäytteestä sen sijaan löydettiin pieni määrä ulosteperäisiä bakteereja aikaisemmin todettujen maaperäbakteerien lisäksi. Suurin osa ulosperäisistä bakteereista on vaarattomia, mutta niiden esiintyminen vedessä voi olla merkki siitä, että vedessä on myös pieniä määriä tautia aiheuttavia bakteereja.

Porvoon kaupungin mukaan bakteerit eivät pääse vedenottamolta vesijohtoverkostoon, sillä klooraus ja uv-desinfiointi poistavat ne vedenottamolta lähtevästä vedestä. Kaikki vedenottamon lähtevästä vedestä otetut näytteet ovat olleet puhtaita.

Veden jakelua jatketaan

Porvoon vesi on avannut uuden vedenjakelupisteen Laivurinkadun ja Kaivokadun risteykseen. Vedenjakelupisteet toimivat edelleen Pääskytien koulun pihalla (os. Pääskytie 1) ja Porvoon Veden toimiston pihalla (os. Mestarintie 2, ajo Kisällintien kautta) päivittäin klo 9–21. Saksalan vedenottamon vesipostista voi hakea vettä jatkuvasti (os. Saksalantie 261). Omat astiat pitää ottaa mukaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.