Mainos

Video: Enbergin perhe menetti kaiken tulipalossa – vakuutus ei korvaa euroakaan

Tulipalo tuhosi rintamamiestalon Helsingin Puistolassa elokuussa. Tapahtumat ovat syöpyneet talossa asuneen Enbergin perheen mieleen. 

Perheen isä Rainer ja äiti Marina olivat molemmat töissä, kun he saivat soiton töihin: kotitalo on ilmiliekeissä!

Tulipalo sai alkunsa, kun perheen poika korjasi ulkona moottoripyörän bensatankkia.

– En aluksi tajunnut, että siinä olisi mitään vaaraa. En voinut ymmärtää, että palo voi levitä koko taloon, sanoo perheen poika Henrik Enberg.

Henrik yritti sammuttaa tulta vedellä, mutta siitä huolimatta liekit vain kasvoivat ja tuli levisi.

Pikkusiskon tultua kotiin koulusta talo oli jo ilmiliekeissä.

– Veljeni pyysi paniikissa minua soittamaan hätäkeskukseen, Christina Enberg.

Meille jäi vain valokuvat

Perheen isän Rainerin tultua illalla työmatkaltaan palokunta oli vielä sammuttamassa maan tasalle palanutta kotia.

– Kotimme oli vanha rintamamiestalo, jossa on purua eristeenä. Sen takia mitään ei voinut pelastaa, paitsi autotallissa olleet työkalut ja kitarani.

– Meille kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä kuin ihmeen kaupalla palomiehet kaivoivat mustuneista raunioista kovalevyn, jossa olivat meidän valokuvamme, huokaisee Rainer Enberg.

Perhe ei tule saamaan vakuutusyhtiöltä euroakaan korvausta, vaikka koko omaisuus tuhoutui palossa.

Alla olevalla videolla perheen isä kertoo uskomattoman syyn siihen, miksi vakuutuskorvausta ei tulla maksamaan heille. 

Yllä olevalla videolla perheen poika puolestaan tunnustaa, kuinka palo sai alkunsa ja miksi lapset syöksyivät palavaan taloon.

Juttua muutettu 21.9.15 klo 6.59: Muotoilua ja kappalerakennetta muutettu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.