Mainos

Video: Mielenosoittajia hävetti – sadoille paperipussit päähän

Kehitysyhteistyöhön kaavailtuja leikkauksia vastaan marssi järjestäjien mukaan jopa tuhat mielenosoittajaa tiistaina Helsingissä. Poliisi arvioi tapahtumaan osallistuneen noin 600 ihmistä.

Lukuisat jo käynnissä olevat kehitysyhteistyöhankkeet keskeytyisivät järjestäjien mukaan leikkauksien takia ja jopa sadattuhannet ihmiset jäisivät ilman apua. Osa marssijoista veti päähänsä ruskean paperipussin osoituksena leikkauksien nostattamasta häpeästä.

Esplanadin puistosta Katajanokalle suuntautuneen marssin päätteeksi mielenosoittajat luovuttivat vetoomuksensa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakalle (kok.). Pelastakaa kehitysyhteistyö -vetoomuksen on allekirjoittanut yli 41 000 suomalaista.

Mielenilmauksen järjesti kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.