Mainos

Video: Näin taittuu toimittajalta pahamaineisen pinkan teko 11 vuotta palveluksen jälkeen

Pitkäaikainen, lukemattomia varusmiehiä piinannut armeijaperinne kohtaa loppunsa ensi vuonna, kun Puolustusvoimien palvelusohjesääntö muuttuu. 

Vuoden alussa voimaan tuleva uusi ohjeistus ei enää velvoita armeijan käyviä miehiä ja naisia armeijasängyn päiväpeiton taitteluun eli legendaarisen pinkan tekoon.

Asiasta ensin kertoneen Ylen mukaan pinkka on ollut osa armeijan perinteitä jo arviolta sata vuotta eli itsenäisyyden ajan alusta asti. Perinne on mahdollisesti saapunut Saksasta suomalaisten jääkärien vanavedessä. 

Symboliarvo suuri

Pinkka on vain yksi monista, välillä järjettömältä tuntuvista armeijatraditioista, mutta sen symboliarvo on suuri. Pinkan teko on osa armeijan eetosta kurista, ryhdistä ja täsmällisyydestä. 

– En sanoisi, että sen parissa on joutunut kärsimään. En ihan täysin ymmärrä, miksi se pitää poistaa, Santahaminassa varusmiespalvelustaan suorittava Valtteri Ojala sanoo. 

– Vähän haikeaa. Olisi sitä toivonut, että tulevillakin saapumiserillä olisi ollut pinkka-punkka-tarkastus. Mutta ehkä joku muu traditio tulee tilalle, Aleksis Sankari virnistää perään. 

Videolta voit katsoa lisää varusmiesten mietteitä, ja sen, miten pinkan pyöräyttäminen onnistuu toimittajalta 11 vuotta varusmiespalveluksen päättymisen jälkeen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.