Mainos

Vihreät joutuvat puhutteluun - kokoomus ja SDP hermostuivat

Päähallituspuolueet kokoomus ja SDP ovat kyllästyneet vihreiden toistuvaan hallitusyhteistyön arvosteluun. Viimeksi eilen konkarikansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) haukkui MTV3:n Uutisissa kovin sanoin nykyhallituksen kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä.

Eniten pahaa verta Soininvaaran, vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön ja kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) puheet ovat herättäneet demareissa. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman on keskustellut tilanteesta pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) kanssa ja toivonut asian käsittelemistä hallituksessa.

Backman aikoo nostaa kissan pöydälle myös ensi tiistaina hallituspuolueiden ryhmäjohtajien kokouksessa.

– Kun puhutaan aina silloin tällöin näistä pelisäännöistä, ehkä on taas syytä kerrata, ovatko vihreät hallituksessa vai eivätkö ole hallituksessa, Backman jyrähtää.

Backman on harmissaan tilanteesta.

"Näyttää siltä, että osa puolueesta on oppositiossa"

– Sikäli ihmeellistä, että kun vihreät eivät siirtyneet kahden puheenjohtajan järjestelmään, näyttää siltä, että osa puolueesta on oppositiossa ja osa hallituksessa. Kyllä pelisääntöjen pitää olla kaikille samat.

Backman muistuttaa, että hallituksen ministerit olivat lojaaleja kehitysministeri Heidi Hautalalle remonttikohun aikana.

– Vihreillä on ollut omia sisäisiä paineita ja heillä on ollut tarve korostaa, että vihreätkin ovat vain tavallisia ihmisiä. Miksi pitää nyt asettua muiden hallituspuolueiden yläpuolelle ja ruveta muita neuvomaan? Backman ihmettelee.

Myös pääministeripuolue kokoomuksessa vihreiden toistuvaa hallituksen haukkumista ei ole katsottu hyvällä. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan vihreiden ei kannattaisi nyt keskittyä muiden hallituspuolueiden arvosteluun vaan päätösten tekemiseen.

– Yksi puolue ottaa itselleen ikään kuin oikeuden arvostella päätöksiä ja asettua parempaan asemaan. Se tuntuu epäreilulta muita puolueita kohtaan.

Orpo muistuttaa, että kuuden puolueen hallitus vaatii pääministeri Jyrki Kataiselta jatkuvaa keskustelua pelisäännöistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.