Mainos

Vihreät pettyivät hallituksen budjettivalmisteluihin

Vihreiden eduskuntaryhmän mielestä paljon julkisuutta saaneiden tiehankkeiden sijaan budjettiesityksen valmistelussa olisi tullut ottaa esille esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunta.

Vihreä liitto on pettynyt hallituksen budjettiesityksen valmisteluun. Vihreä eduskuntaryhmä arvosteli päivällä kesäkokouksessaan Rovaniemellä hallituksen tiepopulismia, jossa tulevaisuuden kannalta tärkeät asiat on sen mukaan unohdettu. Tärkeimpänä asiana vihreät pitävät ilmastonmuutoksen torjuntaa.

- Budjetissa ei näy kestävän kehityksen linjauksia, joita siinä pitäisi olla, tiivisti eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen presidenttiehdokas Heidi Hautala.

Vihreät arvostelivat myös sitä, että Itämeren tilaan ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Heidän mielestään ympäristöministeriön toiminta ei tässä asiassa ole ollut kiitettävää. Ryhmän varapuheenjohtaja Irina Krohn sanoi suoraan, että RKP on epäonnistunut toimissaan täydellisesti. Hän muistutti, että RKP:llä olisi muun muassa Itämeren suojelussa ollut niin sanottu tuhannen taalan paikka, mutta se ei ole käyttänyt tilaisuutta hyväkseen.

Kokousväki hämmästeli RKP:n puheenjohtajan ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin käyttäytymistä eilen tv:ssä, kun tämä oli kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin ja lopettanut haastattelun kesken. Hautala muotoili, että vihreät kyllä haluaisivat tukea Enestamia. Ongelmana vaan on, että Enestam ei tunnu kestävän arvostelua.

Vihreät haluaisivat suunnata investointitukea niille kalankasvattajille, jotka siirtyvät kasvattamaan kaloja suljetuissa kasseissa. Myös veneiden ns. septitankkien tyhjentäminen onnistuisi vihreiden mielestä parhaiten, jos tyhjentämispisteet annettaisiin esimerkiksi Pidä saaristo siistinä ry:n hoidettaviksi.

Vihreiden viestit hallituksen budjettiriiheen eivät enää kovin paljon kantaneet. Kun eduskuntaryhmä lopetteli kokoustaan, Helsingissä alkoi näyttää ilmeiseltä, että budjettiesitys saadaan kasaan jo tänään. Vihreille tulee kuitenkin mahdollisuus esittää näkemyksiään, kun eduskunta ryhtyy syyskuussa käsittelemään budjettiesitystä.

Sähkörahoja ei päästöoikeuksiin

Vihreiden ryhmä on huolissaan hallituksen kaavaluista rahoittaa tiehankkeita valtion omistamien laitosten myynnillä saaduista tuloista. Ryhmän kannanotossa muistutettiin, että näitä tuloja oli tarkoitus käyttää tieteeseen ja tutkimukseen.

Ryhmän mielestä suunnitelmat harmaan talouden vastaisen taistelun tehostamisesta ja sähköyhtiöiden sähkön hinnan ansiottomasta noususta saaman tuoton leikkaamisesta ovat hyviä. Ryhmän varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi arvioi, että tästä olisi tulossa noin miljardin euron potti. "Yhteiseen hyvään" siitä olisi saatavissa noin 300 miljoonaa euroa. Tätä rahaa ei vihreiden mielestä kuitenkaan saa käyttää päästöoikeuksien ostamiseen, kuten kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on esittänyt.

Vihreät haluaisivat panostaa huonokuntoisten junaratojen kunnostamiseen. Vihreä ryhmä toivoo edelleen myös, että työmatkasuhdelipun verohelpotus voitaisiin vihdoinkin toteuttaa.

Vihreille tuleva syksy on vilkasta aikaa, kun presidenttiehdokas Hautalan kampanja lähtee oikein kunnolla liikkeelle. Hautala kertoi keskittyvänsä kampanjassaan etenkin pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Mitään tukiristeilyä vihreät eivät järjestä. Keskusta on laineilla puheenjohtajansa pääministeri Matti Vanhasen 50-vuotisjuhlien aikaan. Samoihin aikoihin myös Hautala täyttää 50. Hän ei kuitenkaan ole vielä paljastanut kellekään, minkälaiset juhlat aikoo järjestää.

(MTV3-STT)

15:30

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.