Mainos

Vihreät pohtii välikysymystä poliisin toiminnasta

Puolue arvioi Smash Asem -mielenosoituksesta tehtävien selvitysten jälkeen, onko välikysymykselle aihetta.

Vihreät arvostelee kovin sanoin poliisin toimia viikon takaisessa Smash Asem -mielenosoituksessa. Puolue arvioi tekeillä olevien selvitysten jälkeen, onko tarvetta välikysymykseen, puheenjohtaja Tarja Cronberg kertoi tänään Jyväskylässä.

Puolueen varapuheenjohtaja Janne Länsipuro paheksui erityisesti siviiliasuisten poliisien käyttöä, jotka hänen silmiinsä "näyttävät tappajilta". Puheidensa ryyditykseksi hän esitti kokousväelle videonauhaa menosta Kiasman edustalla Helsingissä.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala peräsi keskustelua rajasta turvallisuuden ja kansalaisvapauksien välillä. Kun poliisille annetaan yhä enemmän valtuuksia ennaltaehkäisevään toimintaan, kansalaisvapaudet uhkaavat hänen mukaansa jäädä jalkoihin.

Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa poliisikoulutuksesta vastaava Timo Ahonen epäili, että poliisi on suuntaamassa painopistettään Reinikais-tyyppisestä lähipoliisitoiminnasta kohti terrorismin torjuntaan keskittyvää Interpol-mallia.

Hän piti myös selvänä, että poliisin keräämiä henkilötietoja tallentuu tiedostoihin, joihin tietosuojavaltuutetun käsi ei ylety. Muutokset ovat omiaan murentamaan nykyistä vankkaa luottamusta poliisia kohtaan.

Ihmiset ensin

Vihreiden valtuuskunnan kokouksen varsinaisena aiheena on hyväksyä puolueen eduskuntavaaliohjelma. Ohjelman kärjestä löytyy muun muassa vaatimus parantaa köyhien lapsiperheiden tulonsiirtoja. Ympäristöä ja globaalia maailmaa koskevat ajatukset tulevat vasta myöhemmin.

- Kaikki tietävät, että me olemme ympäristöpuolue ja että haluamme torjua ilmanmuutosta. Nyt on syytä korostaa ihmistä, Cronberg perusteli järjestystä.

Luonnoksessa esitetään korotuksia muun muassa lapsilisiin, pienimpään vanhempainpäivärahaan ja elatustukeen. Lisäeuroja olisi löydyttävä myös työmarkkinatukeen, kansaneläkkeisiin ja opintorahaan.

Varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki moitti nykyhallituksen tyytyneen ripottelemaan köyhille niitä varoja, jotka ovat jääneet muusta yli.

- Tasapuolisuus ja ihmisistä huolehtiminen on ollut osa Suomen vaurautta, josta ollaan nyt luopumassa. Tämä on yksi Vanhasen hallituksen epäonnistumisista.

Seuraava hallitus voisi hänen mukaansa ottaa tavoitteekseen lasten köyhyyden puolittamisen hallituskautensa aikana.

Kypärän voimin

Vaaliohjelman hintaa ei kerrottu. Puoluesihteeri Ari Heikkisen mukaan euromääriin palataan sen jälkeen, kunhan vihreät ovat ensin esitelleet vaihtoehtobudjettinsa ensi vuodelle.

Kokouksessa käytiin ohjelmasta varsin maltillinen keskustelu. Parinkymmenen puheenvuoron aiheet ulottuivat sapattivapaisista öljyriippuvuudesta luopumiseen. Vihreä pyöräilykypärä -teemalla kuvitettu ohjelma on määrä hyväksyä huomenna.

Puolue aikoo myös viimeistään alkuvuodesta tarjota mallinsa siitä, miten työn ja sosiaaliturvan yhdistävä perustulo voitaisiin toteuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.