Mainos

Vihreät pyrkivät aktiivisesti hallitukseen

Vihreä liitto pyrkii aktiivisesti seuraavaan hallitukseen. Tämä tuli selväksi vihreän liiton puoluehallituksen kokouksessa tänään. Puoluehallitus pohdiskeli jo heti vaalien jälkeisenä päivänä vaalituloksen tuomia asetelmia.

Minkälaiseen hallitukseen vihreät sitten olisivat valmiita? Puheenjohtaja Osmo Soininvaara veisteli kokouksen tauolla, että vihreät ovat hyvin laajasydämisiä tässä asiassa. Soininvaarakin oli nähnyt yleisenä veikkauksena, että hallitus tehdään punamultapohjalle. Se ei kuitenkaan ole hänen mukaansa vihreille mikään etusijalle asetettava tavoite. Tosin viime kevään tapahtumien jälkeen vihreiden piirissä on ollut selvää kiinnostusta keskustan suuntaan.

Soininvaaran mielestä vaalitulos näyttää osoittavan, että Suomessa on siirrytty kohti kaksipuoluejärjestelmää. Hän muistutti kaksipuoluejärjestelmän muissa maissa tarkoittavan sitä, että toinen suurista on yleensä hallituksessa ja toinen oppositiossa. Samalla hän mainitsi myös, että jos porvarihallitukselta puuttuvat ideologiset lähtökohdat, niin näyttää siltä puuttuvan myös riittävän laaja enemmistö.

Soininvaara kiisti tulkinnan, että vihreät olisivat kärsineet rökäletappion Helsingissä, kun heidän kannatusosuutensa kunnallisvaaleista laski. Hän kuitenkin muistutti, että vihreät saivat 6000 ääntä enemmän kuin kunnallisvaaleissa. -Ei ole meidän vikamme, että demarit tällä kertaa muistivat käydä äänestämässä, hän perusteli. Vihreät olivat pääasiassa tyytyväisiä omaan tulokseensa vaaleissa. Tosin alkuperäisenä tavoitteena oli saada 20 vihreiden edustajaa eduskuntaan. Vihreiden puoluehallitus pohti omassa piirissään vaaleissa onnistumisia ja epäonnistumisia. Tämä keskustelu ei Soininvaaran mukaan varmasti julkisuutta kiinnosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.