Mainos

Vihreät valitsivat varapuheenjohtajansa

Vihreiden puheenjohtajan paikalle ei ollut tänä vuonna tungosta, mutta varapuheenjohtajiksi pyrki Jyväskylässä pidetyssä puoluekokouksessa peräti yhdeksän ehdokasta. Valinta kuitenkin sujui joutuisasti, sillä kannatuserot olivat selvät.

Eniten kannatusta sai tamperelainen kansanedustaja Oras Tynkkynen, 31. Hän on ensikertalainen varapuheenjohtajana ja ylipäänsä puolueen luottamustehtävissä. Varapuheenjohtajan paikkansa säilyttivät diplomi-insinööri Mari Puoskari, 29, Helsingistä ja kansanedustaja Jyrki Kasvi, 45, Espoosta. Puoskari ja Kasvi ovat ehdolla myös europarlamenttiin.

Puoluesihteeri Panu Laturi, 37, Helsingistä sai kahden vuoden jatkopestin. Hänelle ei ollut vastaehdokasta. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin siuntiolainen yrittäjä Kristian von Essen, 40.

Puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin jo lauantaina helsinkiläinen kansanedustaja Anni Sinnemäki, 36.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.