Mainos

Ville Niinistö: "Stubbin käytös on hyvin lähellä sitä, mitä Jäätteenmäen käytös oli"

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö arvioi, että Alexander Stubbin (kok.) asema valtiovarainministerinä on vaakalaudalla, mikäli hän ei pysty osoittamaan, että hän ei ole tarkoituksella valehdellut eduskunnalle.

Niinistön mukaan Stubb on toistuvasti käyttänyt harhaanjohtavia, vääristeleviä ja suoranaisesti virheellisiä väittämiä hallintarekisterilain valmistelussa.

Niinistö kirjoittaa asiasta Facebook-sivuillaan. Hänen mukaansa Ylen Ykkösaamussa esitetty pahoittelu ei riitä.

– Tämä sama ylimielinen vastauslinja ei nyt riitä. Pääministeri Jäätteenmäki joutui eroamaan samaa luokkaa olevassa tilanteessa, jossa hän ei ollut puhunut eduskunnalle totta, Niinistö kirjoittaa.

Hän kommentoi asiaa STT:lle arvioiden, että Stubbin toiminta alkaa olla lähellä pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) toimintaa ennen tämän eroa kesällä 2003.

– Jäätteenmäki kantoi poliittisen vastuun sen takia, että hänen epäiltiin antaneen eduskunnalle tarkoituksenmukaisesti virheellistä tietoa. Silloin voi sanoa, että Stubbin käytös on hyvin lähellä sitä, mitä Jäätteenmäen käytös oli, Niinistö sanoo STT:lle. 

Niinistön mukana Stubbin tapa tuoda Finanssialan keskusliiton näkökulmia suoraan lain valmisteluun on poikkeuksellisen härskiä.

– Virkamiesvalmistelua ei kunnioita se, että oikeusvaltion ja veroasioiden asiantuntijat voidaan sivuuttaa olankohautuksella välittämättä virkamiesten huolista.

"Raukkamaisuuden huippu"

Niinistön mielestä on vaikea uskoa, että hallintarekisteriuudistusta koskeva vääristely tulisi virkamieheltä. Niinistö kommentoi asiaa Twitterissä.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kirjoitti aiemmin tänään blogissaan, että hallintarekisteröintiä koskevan lain valmistelu ei ole täyttänyt läpinykyvyyden kriteerejä. Aiemmin hän pyysi anteeksi kerrottuaan vääriä lukuja hankkeen kannatuksesta eduskunnalle.

Niinistön mukaan Stubbin oman vääristelyn laittaminen virkamiesten piikkiin on raukkamaisuuden huippu.

Niinistön mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tulee ottaa Stubb puhutteluun ja varmistaa, että hallituksen lainvalmistelu toteuttaa oikeusvaltion periaatteet. 

Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ovat arvostelleet Stubbia väärän tiedon levittämisestä.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.