Mainos

Vihreiden pj-ehdokkaat odottavat Sinnemäen ratkaisua

Vihreiden Anni Sinnemäki kertoo kantansa puolueen puheenjohtajaehdokkuuteen vasta ylihuomenna. Muut kolme ehdokasta ovat maanitelleet Sinnemäkeä mukaan tiukkaan kisaan.

Vihreän liiton puheenjohtajaehdokkaat, kansanedustajat Tarja Cronberg, Irina Krohn ja Osmo Soininvaara, näyttävät selvästi odottelevan, millaisen ratkaisun kansanedustaja Anni Sinnemäki tekee mahdollisesta ehdokkuudestaan. Sinnemäki kertoo näillä näkyminylihuomenna, asettuuko hän ehdolle puheenjohtajakisaan.

Kolme nykyistä ehdokasta toivoo ainakin julkisesti kovasti Sinnemäkeä mukaan kilpaan. Krohn muistutti tänään vihreiden tiedotustilaisuudessa , että silloin mukana on neljä aivan eri-ikäistä ehdokasta.

Soininvaara hehkutti, että ehdokkaiden joukossa on "Annin kokoinen aukko". Sinnemäki olisi kuitenkin vakavasti otettava vastustaja kaikille ehdokkaille. Erikseen kysyttäessä Soininvaara myönsi olevan totta, että Sinnemäki saattaisi myös voittaa.

Joka tapauksessa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen vihreän liiton puheenjohtajapaikasta käydään kamppailua. Tämä ratkesi taannoin, kun Krohn ja Cronberg ilmoittivat haastavansa istuvan puheenjohtajan, kolmannelle kaudelle pyrkivät Soininvaaran.

Ehdokkaat lähtevät ensi viikolla puheenjohtajakiertueelle. Kymmenessä eri kaupungissa ehdokkaat esittäytyvät valitsijoilleen. Toistaiseksi on siis epäselvää, onko mukana kolme tai neljä ehdokasta. Osassa tilaisuuksista ovat paikalla myös puoluesihteeriehdokkaat. Kahdeksan vuotta puoluesihteerinä toiminut Ari Heikkinen sai haastajikseen Eeva Honkanummen ja Elina Moision.

Ehdokkaiden mielipiteissä ei suuria eroja

Puheenjohtajaehdokkaat linjasivat tiedotustilaisuudessa näkemyksiään vihreiden tulevaisuudesta. Cronberg korosti, että ensimmäiseksi hän pyrkisi muuttamaan vääristyneiksi luonnehtimiaan mielikuvia vihreistä. Hänen tavoitteenaan on nostaa vihreiden kannatus pitkällä aikavälillä 15 prosenttiin.

Krohn ilmoitti uskovansa edelleen vihreiden unelmiin. Hän halua vihreiden johtajan olevan rakentamassa kannustavaa, luovaa, läsnäolevaa ja tosiasioihin pitäytyvää Suomea ja maailmaa.

Soininvaara muistutti, että istuvana puheenjohtajana hän ei voi luvata kaikkea. Päällimmäisenä hänen huolenaiheistaan on ilmastonmuutos, asia, josta kaikki eivät hänen mielestään pidä. Hän aikoo myös entistä enemmän paneutua yhdyskuntarakenteen muutoksiin. Nykyiset autokaupungit ovat hänen mielestään yksi suurimmista ympäristörikoksista.

Mitään suuria eroja ei ehdokkaiden mielipiteissä ollut havaittavissa. Ainoa selkeä ero oli suhtautuminen vihreiden lähtöön hallituksesta kolme vuotta sitten. Sekä Krohn että Cronberg korostivat, että tuolloin tehty ratkaisu oli ainoa oikea. Soininvaara myönsi vastustaneensa hallituksesta lähtöä. Hän on edelleen samaa mieltä, vaikka vastustaakin ydinvoimaa. Hän kuitenkin myöntyi puolueen enemmistön ratkaisuun; toisenlainen ratkaisu olisi voinut johtaa muihin ongelmiin. Hän ilmeisesti tarkoitti tällä puolueen mahdollista hajoamista.

Tilaisuudessa tuli esiin myös uusi yksityiskohta Cronbergista. Hän oli 1970-luvun lopussa tullut Yhdysvalloista Ruotsiin. Hän oli ihastunut Ruotsin kansankotiin niin paljon, että oli liittynyt Ruotsin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Suomeen palattuaan hän oli eronnut, kun Suomessa SDP oli niin henkilöitynyt Paavo Lipposeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.