Mainos

Vihreiden Pulliainen jakaisi Tekesin kahtia

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Erkki Pulliainen esittää Teknologian kehittämiskeskuksen Tekesin jakamista kahteen osaan. Etelä- ja Pohjois-Suomen Tekesien yrityksille jakama riskirahoitus ja sitä koskevat päätökset saataisiin näin sitoutetuksi alueellisesti.

Alueellistamisen etuna on Pulliaisen mukaan se, että ainakin Pohjois-Suomessa pystyttäisiin edelleen pitämään konkurssien määrä vähäisenä. Pulliainen katsoo tämän vähentävän kannattavien yritysten toiminnan lopettamista ja siirtämistä ulkomaille.

Valtion myöntämää riskirahoitusta voitaisiin alueellistamisen kautta sijoittaa sellaiseen uuteen toimintaan, jota ei ole helppo siirtää pois.

Oulun läänin vihreän seuran vuosikokouksessa sunnuntaina puhunut Pulliainen arvioi, että heikon irtisanomissuojan vuoksi pääosin ulkomaalaisomistuksessa olevat pörssiyhtiöt toteuttavat irtisanomisia juuri Suomessa. Valtion tukea saavat yritykset jakavat samalla satoja miljoonia tai jopa miljardeja euroja osinkoina ulkomaille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.