Mainos

Vihreillä riita vaalirahoista Forsiuksen kanssa

Vihreillä on oma vaalirahakiistansa kokoomukseen loikanneen kansanedustaja Merikukka Forsiuksen kanssa. Puolue vaatii Forsiukselta maksamattomia korvauksia vaalikampanjasta.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kertoo verkkolehtenä ilmestyvässä Taloussanomissa, että kaikki ehdokkaat sitoutuivat valituksi tullessaan maksamaan piirilleen 250 euroa kuukaudessa koko eduskuntakauden ajan. Maksulla korvataan sekä puolueen että piirin yhteistä vaalikampanjaa.

Helmikuussa vihreistä kokoomukseen loikannut Forsius on Laturin mukaan kieltäytynyt maksusta. Hän sanoo, että sopimus on voimassa silloinkin, jos vaihtaa eduskuntaryhmää. Puoluesihteeri väläyttää viimeisenä keinona kiistan viemistä oikeuden ratkaistavaksi.

Jos Forsius on lopettanut maksunsa loikkauksen myötä, vihreiltä uhkaa jäädä saamatta vaalikauden aikana 9000 euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.