Mainos

Vihtavuoren tutkinnanjohtaja: Vieraan aineen alkuperää selvitetään parhaillaan

Poliisin johtama tutkintaryhmä on tutkinut aamun ajan Vihtavuoren tehtaalla vuotaneen räjähdysainejäteastian tilannetta.

Poliisi tutkii kahta asiaa: sitä, onko jätekonttia säilytetty oikeassa paikassa ja sitä, mikä on kemiallisen reaktion aiheuttanut vieras aine.

– Luultavasti saamme tuloksia jo aamupäivän aikana, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Porvali.

Ryhmä tutkii kontin sisältöä ja tekee haastatteluja tehdasalueella. Pelastuslaitoksen mukaan Vihtavuoren savunneesta kontista on otettu jo näytteitä. Näytteitä on toimitettu tehtaan ja poliisin haltuun.

– On mahdollista, että vieraan aineen alkuperä selviää heti tai sitten se on viikkojen laboratoriotutkimusten tulos, Porvali sanoo.

(MTV3 – Outi Airola)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.