Mainos

Maanantaina jopa +8 astetta – torstaina luvassa käänne säässä

Viikko alkaa hyvin lauhana. Alkuviikolla lähinnä Lapissa voi olla pakkasta, muuten koko maassa ollaan plussan puolella.

Maanantaina maan etelä- ja keskiosaan saapuu vesisateita. Illan kuluessa Lapissa ja Kainuussa lumisateen mahdollisuus kasvaa. 

Maan eteläosassa lämpötila saattaa huomenna olla jopa kahdeksan astetta plussan puolella, kertoo MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

-Kyllä tuo vaikuttaa todella lämpimältä ja tiistainakin on luvassa lähes samanlaisia lukemia, Rintaniemi kertoo.

Tiistaina tulee hajanaisia sateita, jotka tulevat Oulun eteläpuolella vetenä.

Rintaniemi kertoo, että viikon puolivälissä säässä tapahtuu käänne.
Torstaina tuuli alkaa puhaltaa pohjoisen ja luoteen suunnasta arktisempaa ilmaa ja perjantai onkin näillä näkymin pakkaspäivä lähes koko maassa.

Loppuviikolla voi tulla lumisateita ja etenkin pohjoisessa lumipeite pääsee paksuuntumaan.

-Ja tästä myös jatko näyttäisi tämänhetkisten tietojen mukaan kylmemmältä.

Rintaniemi huomauttaa, että viikko saattaa olla melko tuulinen. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa voiko tuuli yltää myrskylukemiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.