Mainos

Viikonloppuna lunta ja vesisadetta – aurinko näkyy lauantaina

Tänään Suomen yli itään kulkevalle saderintamalle saadaan viikonloppuna jatkoa, kertoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

– Sunnuntaiksi saapuu seuraava, melko voimakas saderintama, johon liittyy jopa myrskytuulia sunnuntain vastaisena yönä. Jonkin verran lunta on luvassa sunnuntaiksi ainakin itään ja pohjoiseen.

Tämänhetkinen saderintama alkaa olla jo väistynyt itään, mutta sen hännillä tulevat sadekuurot ovat paikoin melko voimakkaita. Iltapäivällä länsirannikolla ja Pohjanmaalla on melko selkeää, mutta idässä saadaan sadekuuroja. Tuulet ovat heikkenemässä Etelä- ja Keski-Suomessa. Ainoastaan Perämerellä tuulee iltapäivälläkin melko voimakkaasti.

Lapissa sataa iltapäivällä eniten.

– Sateita saadaan siellä täällä aluksi vetenä, mutta iltaa kohden lumisateet yleistyvät uudelleen, Manninen kertoo.

– Myös etelään on illaksi saapumassa vielä yksi sadealue, joka viistää aivan maan eteläisimpiä osia lähinnä Helsinki–Joensuu-linjalla. Sen itäpuolella sataa.

Lauantaina sateisiin saadaan pientä tauko ja aurinkokin paistaa monin paikoin. Lännestä lähestyy kuitenkin jo seuraava sadealue, jonka edellä tuulet voimistuvat sunnuntain vastaisena yönä jopa myrskyisiksi läntisillä merialueilla.

Sadealue saapuu sunnuntain vastaisena yönä ensin länteen. Sade alkaa ehkä lännessäkin lumena, mutta muuttuu sitten vetisemmäksi. Sunnuntaina iltapäivällä lunta saadaan pohjoisessa ja ehkä idässä. Etelämpnä sateet muuttuvat iltapäivällä jo vedeksi.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.